25.04.2018

  • Googlen ja Caterpillarin raportit kelpasivat syyksi myydä laajemmaltikin
  • Korkojen nousu ja etenkin USA:n 10v breikkaaminen 3 % päälle kelpasi myös
  • Tänään ei makroa

Q1 tuloskausi on sujunut Yhdysvalloissa isossa kuvassa mallikkaasti. 129 yhtiötä ovat raportoineet ja tuloskasvu (osakekohtainen vertailukelpoisesti) on toistaiseksi 20,7 % joka on reilut 3 % yli konsensuksen. Jotain sentimentistä kertoo kuitenkin se, että eilen Googlen ja Caterpillarin raportit tulkittiin negatiivisiksi ja se sysäsi USA:n osakemarkkinat noin 1,5 % laskuun.

Tuntuu että pienetkin asiat kelpaa markkinoille juuri nyt syyksi myydä riskiä laajemmaltikin. Googlen raportista saatiin syy myydä kaikkia teknoja ja Caterpillarin heikko ohjeistus otettiin indikaationa koko globaalin talouskasvun heikkenevistä näkymistä.

Muitakin muuttujia toki oli. Jopa tärkeämpiä. Korot jatkoivat nousuaan. Silmiinpistävin oli USA:n 10-vuotinen valtionlaina, jonka korko eilen läpäisi joillekin ehkä henkisesti tärkeän 3 %:n tason. Myös lyhyt pää jatkoi eilen ylös.

Läksy on mielestämme se, että vaikka Q1-tulokset ovatkin olleet pääsääntöisesti hyviä, niin sentimentti ei tällä hetkellä tunnu kestävän pettymyksiä oikeastaan yhtään. Tulospettymysten ja positiivisten yllätysten keskinäinen kurssireaktiojakauma vaikuttaa erittäin epäsymmetriseltä. Hyvät tulokset kuitataan toteamalla ”näin pitikin olla” ja huonoista rankaistaan surutta.

Makrodatassa eilen Saksan sijoittajien luottamusta mittaava IFO-indeksi jäi odotuksista. Luottamusluvut muualtakin euroalueelta (mm. Ranska ja Italia) ovat olleet heikkenemään päin. Yhdysvalloissa tilanne on toinen – siitä osoituksena erittäin vahva huhtikuun kuluttajaluottamusindeksi, joka ylsi lähes helmikuussa nähdyille tasoille.

Taaleri Sijoitusideoiden Nordea ja Huhtamäki jättivät molemmat toivomisen varaa Q1-raporttiensa kanssa. Molemmat yhtiöt ovat kuitenkin mielestämme edelleen hyvin positioituneet omissa markkinoissaan emmekä nykytiedoilla ole muuttamassa näkemystämme mihinkään.

Tänään ei merkittäviä talouslukuja. Huomenna kuulemma EKP:lta kommentteja talouden näkymistä ja käytännössä varmuudella myös valuuttakursseista. Elvyttävän rahapolitiikan jatkosta tuskin kuullaan mitään konkreettista ennen kesää vaikka talouden mittarit hieman ovatkin viime aikoina natisseet.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Yritysten tulokset paljon vartijana
Seuraava
Korkotaso puhaltaa vastatuulta osakkeille