30.08.2017

  • Riskisentimentti natisi eilen Euroopassa
  • Vahva euro ja teknisten tasojen pettäminen taustalla
  • Yhdysvalloissa osakkeet kuitenkin plussalle

Sekä euroalueen EuroSTOXX 50 että laajempi Euroopan STOXX 600 -osakeindeksit breikkasivat eilen alle 200 päivän liikkuvien keskiarvojensa, joka oppikirjojen mukaan on huolestuttavaa. Jokainen toki antaa tekniselle analyysille parhaaksi katsomansa painoarvon. Myös 1,20 tason läpi dollaria vastaan eilen vahvistunut euro lisäsi epäilyksiä euroalueen vientiyritysten näkymistä. Tämä ruokki myynti-intoa ja osakkeet kävivät pahimmillaan jo lähes 2 % miinuksella.

Korkomarkkinoilla silmiinpistävää on ollut USA:n 10-v valtionlainakoron lasku. Vuoden alhaisimmalla tasolla mennään. Viimeksi näiltä tasoilta ponnistettiin ylös kesäkuussa haukkamaisten keskuspankkiviestien voimalla.

Heikkoon markkinatunnelmaan lisäsivät osaltaan myös Pohjois-Korean uusin ohjuskoe eikä USA:ssa riehuva troppinen myrsky Harveykaan tilannetta varsinaisesti auttanut. Trump tyytyi kommentoimaan Pohjois-Koreaa vain toteamalla kaikkien vaihtoehtojen olevan pöydällä. Tervetullutta diplomatiaa siis tällä kertaa. Osakkeet toipuivatkin USA:n loppusessiota kohden jopa hieman plussalle.

Optimistinen tunnelma on jatkunut tänään sekä Aasiassa että Euroopassa. Aasiassa osakkeet jäivät kautta linjan plussalle ja Euroopassakin avaus puolisen prosenttia ylös.

Brexit on jäänyt viime päivinä muiden mehukkaampia otsikoita generoivien tapahtumien varjoon, mutta kokistölkkiä siitä huolimatta potkitaan eteenpäin. Eteneminen tosin tuntuu tahmealta. Lehtitietojen mukaan Iso-Britannia yrittäisi lähinnä ostaa lisää aikaa, eli ollaan vielä kaukana siitä mihin May tähtää. Eroon liittyvät taloudelliset näkökohdat ovat työjärjestyksen kärjessä. EU:n Juncker on kommentoinut Iso-Britannian ehdotuksia toistaiseksi varsin synkeään sävyyn, eli sopu ei liene vielä lähelläkään.

Tänään Saksasta inflaatiolukuja elokuulta, Iso-Britanniasta heinäkuun myönnetyt asuntolainat ja euroalueelta elokuun luottamusindikaattorit. Yhdysvaltojen ADP:n työllisyyden muutos antaa indikaatiota virallisiin työmarkkinatilastoihin, jotka julkaistaan tuttuun tapaan perjantaina.
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Poliittiset kuviot jatkavat markkinoiden painamista
Seuraava
Makrodata vei huomion poliittisilta jännitteiltä