12.07.2016

  • Theresa May pika-aikataululla töihin
  • Japanin ilmoitusta lisäelvytyksestä odotellaan
  • Osakkeet pirteinä

Iso-Britannian uusi pääministeri kantoi tavaransa Downing Street kymppiin odotettua nopeammin. Nimitys huomenna. EU-myönteinen May on luvannut neuvotella britit ulos unionista. Tänä vuonna ei kuitenkaan virallista ilmoitusta (ns. artikla 50) Mayn mukaan tule. Todella pitkä prosessi on siis edessä.

Oleellista onkin se minkälaista talouspolitiikkaa saarivaltiossa tullaan nyt näkemään. Rahapolitiikka jatkanee löysänä vaikkakin suosikki uudeksi valtionvarainministeriksi Phillip Hammond tunnetaan lähinnä haukkamaisista näkemyksistään. Lisäelvytystä tulee on meidän näkemyksemme. Torstaina saadaan tietoon koko Mayn kabinetin kokoonpano. Arvioidaan sitten uudestaan.

Uutisissa ei brittien politiikan lisäksi oikeastaan merkittävää eilen ollut. Talousdatassa pari sekundääristä lukua: Ranskan liike-elämän sentimentti-indeksi pysyi muuttumattomana ja Italian teollisuustuotanto petti odotuksiin nähden hieman. Fedin George varoitteli liian alhaisten korkojen riskeistä pitkällä aikavälillä.

Valokeilassa jatkaa myös Japani. Uudesta stimuluspaketista ei vielä ole tullut tietoja, mutta odotamme sitä päivänä minä hyvänsä. Japani saattaa jopa palata valtionlainamarkkinoille muutaman vuoden tauon jälkeen. Maan osakkeet jatkoivat elvytyksen ennakoimista eilen – kurssit nousivat noin 2,5 %.

Muuten markkinatunnelmia sävyttää edelleen vahvat perjantaiset Yhdysvaltojen työmarkkinaluvut. Euroopan osakkeet intoutuivat reilun puolentoista prosentin nousuun. Post-Brexit silmään pistää pankkiosakkeet, joilla riittää kirittävää edelleen ja paljon.

Tänään Yhdysvalloista pienyritysten luottamusta mittaava NFIB ja euroalueelta päivitys Saksan inflaatioon. USA:sta myös JOLTS-työmarkkinaraportti. Markkinat avaavat rauhallisesti eilisille päätöstasoille.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Vahvat jenkkiluvut kohensivat luottamusta entisestään
Seuraava
Lisää hyvää makroa jenkeistä