27.01.2016

Reipas pomppu aamun pohjista

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

Reipas pomppu aamun pohjista

· Markkinat kokivat piristysruiskeen

· Öljyn hinta vuorostaan nousussa

· Tänään Fedin kokouksen lopputulemat


Markkinoiden tunnelmat kohenivat eilen silmissä sitä mukaa kun päivä eteni. Eurooppalaiset osakkeet nousivat lähes kahden prosentin laskusta lopulta reilun prosentin nousuun. Öljyn hinta jatkoi jojoliikettään ja eilen oli nousupäivän vuoro. Asiaan vaikutti todennäköisesti Iranin öljyministerin arvailut siitä, että Saudi-Arabia ja Venäjä saattaisivat olla aiempaa todennäköisemmin laskemassa tuotantoaan.

Korkomarkkinoilla korot eivät nousseet aivan odotetusti suhteessa osakkeisiin ja öljyyn, mutta siihen lienee syynä tämän päiväisen Fedin kokouksen aiheuttama varovaisuus.

Fed tullee tänään lähinnä painottamaan inflaatiokehityksen, johon entisestään laskenut öljyn hinta antaa on antanut ylimääräistä painetta, merkitystä. Uuteen koronnostoon Fedillä ei mielestämme ole tänään mitään eväitä. Sanamuotoja siis tullaan tänään lähinnä tulkitsemaan ja niihinkin Fed pyrkinee tekemään vain mahdollisimman vähän muutoksia. Markkinat hinnoittelevat tällä vuodelle enää yhtä koronnostoa, eli odotukset polun jyrkkyydestä ovat laskeneet selvästi.

Eilisestä vielä: USA:n palvelusektorin ostopäällikköindeksi jäi odotuksista marginaalisesti, mutta edelleen ollaan kasvua indikoivalla tasolla.

Nordean tulosraportti jäi lieväksi pettymykseksi. Korkomarginaali jäi ennakoidusta ja kustannukset olivat ennakoitua korkeammat. Positiivista oli osinkokommentit, joiden mukaan osinkoa on tavoite kasvattaa jokaisena vuonna. Yhtiö toteaa myös, että seuraavat kolme vuotta tulevat olemaan sopeutumista uusiin teknologioihin ja regulaatioon. Tulkitsemme kommenttia siten, että vaatimattomalle tuloskasvulle jätettiin hieman porttia auki. Osinkoehdotus on odotusten mukainen 0,64 euroa, joka vastaa 6,6 % osinkotuottoa. Osake tullee olemaan tänään lievässä paineessa.

Yhdysvaltojen tulosrintamalta poimitaan Applen kommentit: yhtiö ohjasi pientä liikevoiton laskua ensimmäistä kertaa sitten 2003 ja osake laski pari prosenttia jälkipörssissä. Yhtiö viittasi myynnin tahmeuteen etenkin Kiinassa. Tänään mm. Facebookin ja eBayn tulokset.

Odottavainen tunnelmaa jatkunee tänään kun Fedin kokousta odotellessa suuremmilta peliliikkeiltä haluttaneen pidättäytyä, Euroopassa markkinat avaavat muutaman prosentin kymmenyksen miinukselle.


Jouni Saario

Markkina-analyytikko