08.11.2018

Riski maistui sijoittajille välivaalien jälkeen

Miikka Kuusi

Sales Trader

  • Erityisesti Yhdysvalloissa oli vahva pörssipäivä
  • Kiinasta odotuksia parempia vientilukuja 
  • Barnier: Kello tikittää Brexit-neuvotteluissa  

Riski maistui jälleen eilen sijoittajille, kun vaalitulosten myötä markkinoilta saatiin poistettua yksi epävarmuustekijä. Pääindeksit jäivätkin globaalisti kautta linjan plussalle; Euroopassa noin prosentin nousuun (Euro Stoxx 50 +1,1% %) ja Amerikassa taululle lyötiin vielä kovemmat luvut (S&P500 +2,1 %).  Myös Aasiassa pörssit ovat olleet pääsääntöisesti vihreällä, joskin lukemissa on paljon paikallisia eroja. Japanin Nikkei 225 johti joukkoa 1,8 % nousulla, kun taas Kiinassa Shanghain pörssi valahti aamun kaupankäynnissä jo miinukselle. 

Yhdysvalloissa tunnelmia nostatti illalla vielä lisää se, kun Trump kommentoi jakautuneesta kongressista huolimatta pyrkivänsä yhteistyöhön demokraattien kanssa taloutta tukevien toimenpiteiden osalta. Puheista on pitkä matka tekoihin ja vaikka vaalit voivat antaa pohjaa ”joulupukkirallille”, ei volatiliteetti ole mihinkään poistumassa. 

Aamuyöstä Kiinasta raportoitiin odotuksia parempaa vientidataa lokakuulta ja sekä vienti, että tuonti kasvoivat odotettua enemmän ja kauppataseen ylijäämä oli odotuksia pienempi. Hyvät luvut, mutta kyseessä on tässä vaiheessa lähinnä mielenkiintoinen datapiste, kun kauppasodan vaikutuksia pyritään arvioimaan. Hätäisimmät ehtivät jo vetää näistä luvuista sen johtopäätöksen, että tilauskirjat on täytetty ennen mahdollista seuraavaa tariffiaaltoa jossa voi olla totuuden siemen. 

Myös Brexit oli jälleen otsikoissa, kun EU:n pääneuvottelija Michel Barnier kommentoi Helsingissä neuvotteluita. Hänen mukaansa EU:n ja Britannian välillä käydään ”intensiivisiä keskusteluja”, ja korosti, että keskustelut ovat edenneet, mutta Britannian on silti täytettävä kriittiset ehdotu kuten Pohjois-Irlannin rajakysymys. Kello tikittää vaikkei neuvotteluiden päättymiselle vieläkään pystytty antamaan tarkempaa aikatauluarviota.  
 
Illalla Fedin kokous ja korkopäätös. Kyseessä on odotusten mukaan ns. välikokous ja markkinat odottavat koron pysyvän nyt vielä ennallaan, mutta seuraavaa koronnostoa odotetaan joulukuulle. 

Miikka Kuusi

Sales Trader