14.08.2017

  • Trumpin joukot jatkoivat presidenttinsä lausuntojen pehmentelyä
  • Piikki volatiliteetissä on suurella todennäköisyydellä ohi
  • Keskuspankit tulevat palaamaan otsikoihin 

Väittämä ”No news is good news” on osoittautumassa oikeaksi Pohjois-Korean tilanteen osalta menneenä viikonloppuna. Koko asiaa kommentoi lähinnä tiedustelupalvelu CIA, joka sanoi tilanteen olevan entisellään, eli mitään uusia tietoja Pohjois-Korean iskun mahdollisesta valmistelusta ei ole olemassa. Tällä hetkellä vaikuttaakin siltä, että jälleen kerran kyse on paljosta metelistä, joka sitten päättyy diplomatian keinoin.

Miksi Pohjois-Korea sitten kerta toisensa jälkeen uhittelee? Sisäpolitiikka on mielestäni aika hyvä arvaus. Diktaattorin pitää kansalleen vaikuttaa vahvalta ja siihen riittänee aika pitkälle pelkät kovat puheet. Markkinat ovat aikaisemminkin reagoineet vastaaviin ”ydinuhkiin” parin viime vuosikymmenen aikana varsin vaisusti. Miksi Trump huutelee yhtä kovaa takaisin? Huomion kääntäminen edes hetkeksi pois omasta heikosta kyvystä ajaa läpi mitään oikeita uudistuksia on yksi motiivi. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että Trumpilla menee yksinkertaisesti niin huonosti, että epäsovinnaisetkin ja riskialttiitkin keinot oman suosion kääntämiseksi nousuun alkavat houkutella aikaisempaa enemmän.

Näkemyksemme on, että tämä episodi alkaa olla tältä erää taputeltu ja markkinoilla päästään pois ”mun ohjukset on isompia kuin sun ohjukset” –farssista ja käsiksi oleelliseen, eli talouteen.

Uskommekin teemaksi nousevan (täysin oikeutetusti) keskuspankit. Jackson Holen keskuspankkiirisymposium järjestetään 24.-26.8. ja siellä sekä Fed, että etenkin EKP tulevat olemaan suurennuslasin alla. Odotamme EKP:n pian indikoivan rahapolitiikan kiristämistä ja se tulee heikentämään eurotaala-valuuttaparin äkillisen kääntymisen mahdollisuuksia.

Viime viikolla huterana esiintyneen markkinan saldosta poimitaan korkojen lasku ja niiden mukana jopa 4 % valuneet euroalueen pankkiosakkeet. USA:n valtionlainat kiristyivät kuutisen pistettä ja Saksan kahdeksan. Yrityslainojen riskilisät levenivät - euroalueen HY eniten 11 pisteellä. Kulta ja hopea nousivat. Tänään aamulla riskimoodi on jo selvästi parempi. Osakkeet ovat euroalueella prosentin nousussa ja korotkin kipuavat hieman.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Trumpin huutelut saivat markkinan jatkamaan laskuaan
Seuraava
Helpotuksen huokaus kuului kaikkialla eilen