18.04.2018

Sijoittajien katseet kääntyvät tuloskauteen

Miikka Kuusi

Sales Trader

  • Yhdysvaltojen hyvin alkanut tuloskausi sai jatkoa
  • Kauppasodan pelot ovat ainakin hetkeksi helpottaneet
  • Euroalueelta heikkoa talousdataa 

Yhdysvaltojen hyvin alkanut tuloskausi sai eilen jatkoa myös muun muassa teknologiasektorilta, kun Netflix (+9,19 %) raportoi odotuksia paremmasta tuloksesta vetäen Nasdaq-teknologiapörssin mukanaan +1,74 % nousuun. S&P500-indeksin yhtiöistä vasta 47 on raportoinut tuloksen, mutta ensimerkit näyttäisivät yritysten keskimäärin pystyvän lunastamaan – ja ylittämään – tuloskasvuodotukset.  Laajat osakeindeksit olivat nousussa niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin aamuyöstä myös Aasiassa. Korkomarkkinoilla liikkeet olivat pieniä, mutta Yhdysvalloissa lyhyet korot olivat pienessä nousussa ja loivensivat hieman korkokäyrää.

Raportoivien yhtiöiden lisäksi sijoittajien mielessä viime aikoina tunnelmia painanut kauppasodan uhka tuntuu viime päivinä hieman laskeneen. Trumpilta ei tullut alkuviikosta uusia Venäjä-pakotteita ja NAFTA-keskustelujen ympäriltä saatiin rohkaisevia uutisia kun Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon ministerit ovat tapaamassa Washingtonissa Kanadalaislähteiden mukaan. Lisäksi Financial Timesin mukaan Kiinalta saatiin hieman sovittelevampia toimia kun Kiina olisi helpottamassa ulkomaisten sijoittajien pääsyä Kiinan markkinoille. 

Makroluvuista saimme eilen lukemat Saksan ZEW-kyselystä, jonka mukaan sijoittajatunnelmat nykytilanteesta olivat edelleen hyvällä tasolla, mutta odotukset tulevasta olivat odotuksia pessimistisemmät ja lukema. Liikaa painoarvoa en yksittäisille datapisteille antaisi, mutta jatkossa on syytä seurata alkaako esimerkiksi kauppasotapelot hidastamaan myös investointeja isommassa kuvassa. Tältä päivältä talouskalenteri on pitkälti tyhjää täynnä, mutta illalla julkaistaan Fedin Beige Book, jonka raportissa mielenkiinto kiinnittyy johtajien talouskasvu- ja inflaatiokommentteihin. 

Tuloskausi on myös Suomessa lähtemässä kunnolla käyntiin. Elisa julkaisi aamulla kelpo tuloksen ja huomenna on vuorossa ensimmäinen Taaleri Sijoitusideoiden yhtiö Citycon. Loppuviikosta myös seitsemän muuta yhtiötä raportoi tuloksensa, ja ensi viikolla on jo täysi tohina päälle kun yli 60 yhtiötä kertoo alkuvuoden kehityksestä.

Miikka Kuusi

Sales Trader