22.02.2017

Taaleri Sijoitusideoiden osakevalinta Ströer AG jatkaa hurjaa menoaan

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • Jenkit avasivat pörssiviikon nousussa
  • Euroalueelta vahvat ostopäällikköindeksit
  • Tänään Saksan IFO

Viikko käynnistyi eilen Yhdysvalloissakin ja samalla menolla jatkettiin, eli kurssit nousivat. Dollari erittäin vahvana ja treasuryt (USA:n valtionlainat) siinä mukana. Fediä kuunnellaan korvat höröllä mitä se meinaa maaliskuun kokouksessa (15.3.) tehdä. Nosto on edelleen futuurimarkkinan perusteella epätodennäköinen, mutta vahvistuva taala kertoo suunnan olevan sitä kohti.

Korkomarkkinoilla eilen korkoero ”Saksa vs. muut” kasvoi jälleen. Ranskaa vastaan mennään jo yli neljän vuoden huipuissa.

Hyvää riskimoodia tukivat eilen euroalueen ostopäällikköindeksit helmikuulta, joiden perusteella talouskasvulta on lupa odottaa hyvää ainakin kuluvan vuoden alkupuoliskolta. Komposiitti-indeksi nousi hieman yli odotusten jo tasolle 56,0 pistettä. Palvelualat tukivat kokonaiskuvaa hieman teollisuutta enemmän, mutta molemmat olivat silti positiivisia elementtejä. Maista eritoten Saksan ja Ranskan lukemat olivat mukavaa luettavaa.

Pitääkin toivoa, että Euroopan poliittinen kenttä ”pysyy järjestyksessä” eikä siitä aiheudu aivan pahimpien pelkojen mukaista vastatuulta talouskasvulle. Ranskan lähestyvistä vaaleista ei eiliseltä uutta raportoitavaa. Eikä myöskään Kreikasta, jossa tilanne on jopa kohtuullinen, eli neuvottelut tuntuvat etenevän varsin hyvässä hengessä.

Taaleri Sijoitusideoiden erinomaisesti kehittynyt saksalainen mediayhtiö Ströer AG julkaisi tuloksensa ja se ylitti markkinoiden odotukset selvästi. Odotamme kurssinousun jatkuvan. Toistaiseksi osake on yliperformoinut markkinan noin 25 prosentilla (21.12.2016 alkaen) ja tänään jatketaan nousuun. Uskomme nousuvaraa vielä löytyvän shorttipositioiden menettäessä lopunkin uskonsa osakkeen laskun suhteen.

Euroopassa pörssit avaavat maltilliseen nousuun. Kalenterissa Saksan IFO ja Iso-Britannian Q4 BKT-luvut. Yhdysvalloissa julkaistaan tammikuun uusien asuntojen myyntimäärä.

Jouni Saario

Markkina-analyytikko