04.01.2019

  • Kauppasotavaikutukset otsikoissa
  • Nopea muutos Fedin hinnoittelussa
  • Tänään USA:n työmarkkinadata

Eilen nähtiin miten USA:n pörssit reagoivat Applen liikevaihtovaroitukseen ja vastaus oli S&P 500 -2,5 % ja Nasdaq -3 %. Kauppasota vaikuttaa ja markkinat hinnoittelevat vastaavia tulosvaroituksia tietenkin lisää. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Ironista vähän on se, että Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja Kevin Hassett myös varoitteli lisää tulosennusteiden laskuja olevan tulossa, kunnes diili Kiinan kanssa on tehty. Niin, sellaisen voisi tosiaan tehdä.

Tammikuun 7. ja 8. päivä on seuraavat neuvottelut USA:n ja Kiinan välillä, mutta avainpelaajat puuttuvat pöydästä, eli ratkaisuja ei kannata sieltä odottaa.

Toinen heikko elementti eilen oli ISM:n ostopäällikköindeksit USA:ssa, joka oli marraskuussa vielä 59,3 pistettä, mutta joulukuussa enää 54,1. Kommenttiosiot olivat pullollaan viittauksista kauppasodan vaikutuksiin. Uusien tilauksien indeksikomponentti putosi isoa indeksiä enemmän.

Kaikki yli 50 pisteen indikoi talouskasvua, mutta suunta on hieman heikko. Tähän on kuitenkin huomattava, kuten eilenkin kirjoitimme, että suurena shokkina heikko luku ei kerrassaan voinut tulla, mikäli näitä hommia yhtään seuraa.

Yhtä kaikki, markkinoilla hinnoitellaan jo Fedin laskujakin, kun hetki sitten puhe oli siitä malttaako Fed hidastaa. Marraskuussa odotettiin vielä paria nostoa tälle vuodelle ja nyt yhdelle laskussa annetaan noin 75 % todennäköisyys. Erittäin nopea muutos.

USA:n 10v valtionlainakorko hätyyttelee jo 2,50 % tasoja, mutta myös lyhyt pää on tullut alas. Dollarin lisäheikentyminen moisessa ympäristössä on ihan varteenotettava skenaario.

Sentimentti kuitenkin kohentui yön aikana Aasiassa ja Euroopassakin osakemarkkinat vajaan prosentin nousussa tänään. USA:n futuurit niin ikään 0,8 % nousussa. 

Tänään USA:n viralliset työmarkkinatilastot. Joulukuun datasta odotetaan 0,3 %:n kasvua keskituntiansioihin marraskuuhun verrattuna.

Dataa tulee vain kurinalaisesti seurata ja pitää mielessä myös se, että USA:n makrodatan negatiiviset yllätykset ovat nyt huipussaan. Jonkinlainen kauppasotadiili jos nähtäisiin niin talousdatassa oleva patoutunut heikkous saattaa myös kääntyäkin nopeasti. 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Apple konkretisoi Kiinan talouden hyytymistä
Seuraava
Perjantain data ja Powellin jutut jaksavat edelleen kannatella