10.02.2017

  • Markkinat päättämässä viikon positiivisella nuotilla
  • Euroalueen valtionlainojen korkojen nousu taittui
  • Osakkeetkin saivat ilmaa siipiensä alle


Euroopassa osakkeet vahvistuivat kohti päivän päätöstä ja lopulta nousua kertyi prosentin verran. Sama meno jatkui Yhdysvalloissa, mutta hieman loivemmalla kulmakertoimella. Yrityslainojen riskilisät tulivat pari pistettä sisään ja kovassa liikkeessä olleet euroalueen valtionlainat viitisen pinnaa hieman maasta riippuen. No, Kreikka jatkaa edelleen ylös.

Riskit Yhdysvaltojen ja Kiinan jännitteistä hieman laskivat, kun maan presidenttien puhelintapaaminen sujui hyvässä hengessä.

Trump vihjaili myös verokevennysten lähestyvän. Presidentti kuvaili niitä tyylilleen uskollisesti ”ilmiömäisiksi”, eli vaatimattomuudesta ei ainakaan pääse syyttämään. Mikäli verohelpotukset toteutuisivat osapuilleen niin kuin markkinoilla on povattu, eli pääpaino tulisi olemaan yritysverokannan laskussa, nostaisi se jenkkiosakkeita siitä huolimatta, että paljon on jo hinnoissa. Trump muistutti myös siitä, että regulaatiohelpotus- ja infrainvestointisuunnitelmat ovat edelleen työpöydällä.

Euroopassa ei valitettavasti päästä keskittymään talouteen, vaan ollaan edelleen jumissa politiikassa. Kuuma peruna on tällä hetkellä Kreikka, jonka velkoja IMF haluaisi leikata, jotta touhuun saataisiin pitkän aika välin järkeä. Saksa ymmärrettävästi vastustaa vedoten EU:n sääntöihin. Asian ratkaisua viivyttänee se, että Euroopassa on iso vaalivuosi. Tiukan linjan vetäminen mieluummin edesauttaa kuin haittaa omia mahdollisuuksia.

Aamun ykkösuutinen tulee Aasiasta – Kiinan ulkomaankauppaluvut menivät yli odotusten sekä viennin että tuonnin kasvujen osalta. Heikentynyt juan toki selittää osan, mutta myös dollarimääräisesti tilanne näyttää hyvältä kysynnän piristymisen suhteen. Kiinassa osakkeet hieman ylös, ja Japanissa jopa +2,5 % heikon jenin tukemana.

Makroluvuissa tänään euroalueelta teollisuustuotantolukuja, ja Yhdysvalloista Michigan-luottamusindeksi. Trump tapaa Japanin PM Aben – maiden välisten kauppasuhteiden odotetaan olevan agendan tärkein aihe. Tuloksia tänään vain vähän.

Markkinat jatkavat Euroopassa maltillisesti ylös.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Korkojen nousun hyytyminen kääntyi jopa ralliksi
Seuraava
Markkinat tasapainoilevat luvattujen verohelpotusten kanssa