14.11.2016

Trumpin hallinnon muodostus tarkassa seurannassa

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

  • Korot jatkavat nousuaan, osakkeet myös nousussa
  • Uuteen hallintoon nimityksiä - positiivista
  • Trump: Pankkiregulaation keventäminen korkealla asialistalla

Osakemarkkinat ottivat perjantaina melko rauhallisesti. Suomessa kurssi laskivat puolisentoista prosenttia, mutta Euroopassa muuten mentiin vailla selkeää yhtenäistä suuntaa ja samoin Yhdysvalloissa. Korkomarkkinoilla tämän aamun noteerauksissa jenkkien kymppivuotinen menee jo 2,22 % yli ja myös Saksan vastaavassa liike on ollut melko voimakas.

Vaikea on muistaa, milloin viimeksi pitkät korot ovat olleet edes samassa suuruusluokassa Fedin pitkän aikavälin odotusten kanssa. Jenkkikorkojen nousu onkin tehnyt hallaa etenkin alijäämäisten kehittyvien markkinoiden sentimentille.

Korkoeron kasvu on vahvistanut dollaria jo alle 1,08 tason euroa vastaan. Fedin joulukuun koronnoston todennäköisyys on pitänyt erittäin hyvin Trumpin valinnasta huolimatta, vastoin lähes kaikkia ennakko-odotuksia. Nyt mennään jo 84 % todennäköisyydessä.

Isoin teema on Trumpin hallinnon muodostumisen seuraaminen. Toistaiseksi viestit ja huhut asian tiimoilta ovat olleet positiivisia. Vaikuttaisi siltä, että Trump yrittää saada valtavirtarepublikaaneja tosissaan mukaan ja se toisi ennakoitavuutta uuden hallinnon politiikkaan. Valkoisen talon kansliapäällikön tehtävä meni Reince Preibusille ja päästrategin paikka Stephen Bannonille. Molemmat nimitykset ovat tulevan politiikan vakauden kannalta hyvä valinta. Ohuella faktapohjalla tulevasta hallinnosta toki mennään edelleen.

Positiivista Trumpin tulevalle hallinnolle on se, että se pääsee ruoriin vaiheessa, jossa talouden veto on aika hyvä.

Viikonloppuna jenkkimediassa Trump kertoi harkitsevansa edelleen vaihtoehtoja sekä ns. Obamacaren että laittomien siirtolaisten suhteen. Pankkiregulaation keventämisen hän sanoi olevan prioriteettilistassa korkealla. Pankkisektorin osakkeet ovat hinnoitelleet regulaation keventymistä heti vaalitulokset selvittyä.

Aamun uutisista poimitaan talousdataa Kiinasta. Lokakuun vähittäismyynti ja teollisuustuotanto jäivät molemmat hieman odotuksista. Japanin Q3 BKT-luvut sen sijaan yllättivät positiivisesti ja myös vahva dollari tukee maan osakemarkkinoita. Myös teollisuustuotanto oli Japanissa lokakuussa kasvussa.

Tällä viikolla Yellen puhuu senaatin talouskomitealle talouden näkymistä torstaina. Inflaatio-odotuksiin saadaan päivitystä tuottajahinnoista keskiviikkona ja kuluttajahinnoista torstaina. Tänään kalenterissa vain euroalueen syyskuun teollisuustuotanto.

Jouni Saario

Markkina-analyytikko