31.05.2017

  • Osakemarkkinat päätyivät pikkupakkasille
  • Nordean mahdollisesta pääkonttorin muutosta ei saatu lisätietoa
  • Pandoran toimitusjohtaja lisäsi omistustaan yhtiössä

Osakemarkkinoilla eilinen oli uutisköyhä päivä eikä Euroopassa tai Yhdysvalloissa nähty suuria liikkeitä. Päivän päätteeksi sekä Euroopan että Yhdysvaltojen pääindeksit olivat hiukan pakkasella. Sama meno on jatkunut myös Aasian pörsseissä aamulla.

Saksan liitokansleri Angela Merkelin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin välinen kinastelu jatkui eilen. Trump twiittasi, että Saksa ei osallistu NATOn kuluihin tarpeeksi. Merkel kommentoi aiemmin, että Euroopan tulee ottaa tulevaisuus omiin käsiinsä.

Öljyn hinta jatkoi eilen laskuaan, kun spekulaatiot siitä, että OPECin sopimat tuotantoleikkaukset eivät ole riittäviä jatkuivat. Öljyn hinta on laskenut OPECin kokouksen jälkeen lähes 5 %.

Innokkaimmat sijoittajat odottivat eilen Nordealta tietoa siitä, muuttaako yhtiön pääkonttori pois Ruotsista, mutta tietoa tästä ei saatu. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sen sijaan kommentoi eilen haastattelussa, että maan intressissä on Nordean pääkonttorin pysyminen Ruotsissa.

Suosituslistallamme oleva koruvalmistaja Pandora tiedotti eilen, että toimitusjohtaja Anders Friis on ostanut yhtiön osakkeita 1,4 miljoonalla kruunulla. Aiemmin tällä viikolla, Pandora kertoi aloittavansa omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman. Pandoran osake päätyi eilen noin 3,3 % plussalle.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Italiassa vaalit jo syksyllä?
Seuraava
Pariisin ilmastosopimus, teknojätit ja massiiviset pääomavirrat ihmetyttävät sijoittajia
Samu Lang