08.02.2016

Yellen (edelleen) paljon vartijana

Jouni Saario

Markkina-analyytikko

· Jenkkien työllisyysluvut perjantaina mollivoittoiset

· Kiinassa juhlitaan uuttavuotta – markkinat kiinni

· Keskiviikkona Fedin Yellenin puhe



Perjantain Yhdysvaltojen työllisyystilastot sysäsivät riskimarkkinat laskuun viikon päätteeksi. ISM-indeksien heikentämät odotukset uusien työpaikkojen määrästä realisoituivat. Jonkinlaista positiivista kehitystä nähtiin vähittäiskauppa-alan työpaikoissa. Vaisua kokonaislukemaa kompensoi myös työttömyysasteen lasku sekä etenkin kiihtyvä (ja hartaasti odotettu) palkkainflaatio. Osakkeet laskivat selvästi, mutta dollari jäi lopulta hieman plussalle. Öljyn hinta pudotteli pari prosenttia alaspäin.

Kiina tiedotti viikonlopun aikana valuuttareserveistään, joka oli supistunut kolmatta kuukautta perätysten ja tällä kertaa lähes 100 miljardilla dollarilla 3200 miljardiin. Mitään pääomapakopaniikkitarinaa näistä luvuista ei kuitenkaan ainakaan vielä saa kehiteltyä. Lukujen jälkeen maa jäikin uudenvuoden viettoon ja markkinat ovat tämän viikon kiinni. Myös monen muun Aasian maan markkinat ovat kiinni Kiinan esimerkistä.

Keskiviikkona on seuraavaksi Fedin Yellenin tulla kongressin eteen asettelemaan sanojansa tarkasti markkinoiden etsiessä vihiä tulevista koron nostoista tai nostamatta jättämisistä. Tilanne on käytännössä 50-50 nostetaanko tänä vuonna vai ei. Palvelualojen ISM-indeksin orastava laskusuunta (teollisuuden ISM:n perään) aiheuttaa kysymysmerkkejä.

Tuloskausi on Yhdysvalloissa noin puolessa välissä ja sävy on tuttu edellisiltä muutamilta vuosineljänneksiltä. Liikevoitot kasvavat reilumpaa tahtia kuin liikevaihdot. Suurempia huolia ei tuloksista saa ainakaan tällä haavaa reviteltyä.

Tänään ei julkaista merkittäviä talouslukuja. Keskiviikkona Fedin Yellenin puhe kongressille. Sanoma raportoi tuloksensa huomenna, Sampo keskiviikkona, sekä Nokia ja Outokumpu torstaina.

Yellenin puheen jälkeen kysyvät katseet kääntyvät Draghin suuntaan. Seuraava EKP:n kokous on 10.3. ja koron lasku on hiipimässä hintoihin.

Jouni Saario

Markkina-analyytikko