06.03.2017

  • Fedin vuoden ensimmäinen nosto 15.3. - hinnoissa on vielä loppuvuodelle toinen
  • Vahva makro jatkui – tällä kertaa USA:n palvelualojen ISM:ssä
  • Perjantaina USA:n työllisyystilastot

Korko nousee Fedin toimesta seuraavassa kokouksessa 15.3. Yellen vihjasi asiasta perjantaina sen verran suorasanaisesti, että perääntyminen siitä olisi ennenkuulumatonta. Koko vuodelle hinnoitellaan kuitenkin edelleen vain kahta nostoa. Iso kuva ei siis ole ainakaan vielä muuttunut kovinkaan dramaattisesti, vaikka ensimmäisen noston ajankohta melko äkillisesti aikaistuikin.

Korko nousee Fedin toimesta seuraavassa kokouksessa 15.3.

Talousdata toki viittaa mieluummin kiristyvään kuin laiskistuvaan koronnostotahtiin. Perjantaina saatiin taas positiivista, kun palvelualojen ISM-ostopäällikköindeksi vahvistui merkittävästi. Teollisuuden ja palvelualojen ISM:t ovat Yhdysvalloissa nyt molemmat erittäin korkealla ja odotusarvo on, että se tulee realisoitumaan tanakkana talouskasvuna. Eteenpäin katsovat luottamusindikaattorit ovat globaalistikin vahvoja, ei yksinomaan Yhdysvalloissa.

Euroalueelta saatiin perjantaina makroa kuluttajapuolelta, kun vähittäiskauppa kasvoi tammikuussa vuositasolla 1,2 %. Luottamusluvut lupailevat parempaankin ja kasvun realisoitumista odotellaan.

Tällä viikolla kalenterissa on viime viikkoa huomattavasti rauhallisempaa. Kohokohta on vasta perjantaina, kun Yhdysvaltojen virallinen työllisyysraportti julkaistaan. Esimakua siihen keskiviikkona ADP:n työmarkkinaluvuista. EKP kokoontuu torstaina, mutta muutoksia rahapolitiikkaan ei ole odotettavissa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Euro jatkanut heikentymistään haukkojen puristuksessa
Seuraava
Korkojen terävin nousu otti hengähdystauon