11.02.2016

  • Fed yrittää ostaa aikaa
  • Hong Kongin ja Korean markkinat avasivat usean päivän tauolta
  • Nokialta kelpo Q4 tulos ja Outokumpukin säästi pettymykseltä


Fedin pääjohtaja Yellen piti eilen Yhdysvaltain edustajanhuoneelle puolivuosittaisen talouskatsauksensa. Viesti oli pehmeän sovitteleva. Fed pitää kiinni aikeistaan nostaa korkoja, mutta tunnustaa ulkopuolisten tekijöiden mahdollisesti vaikuttavan nostojen aikatauluun. USA:n talouden Yellen totesi muuttuneen hieman heikommin kasvua tukevaksi siitä huolimatta, että työpaikkojen määrän kasvu ja myös palkkainflaatio tukevat taloutta.

On vaikea varmuudella tietää mitä markkinat odottivat, koska Fedin sanallista viestiä on haastava kvantifioida, mutta näkemyksemme mukaan markkinat saattoivat odottaa hieman konkreettisempaa indikaatiota koronnostojen jäädyttämisestä toistaiseksi. Markkinoiden ensireaktiot jäivät melko vaisuiksi, mutta ainakaan paljon kaivattua riskisentimentin parantumista ei nähty.

Fed lähti vuoteen ajatuksenaan nostaa korkoa peräti neljästi, mutta nyt markkinoiden odotuksissa on enää vain yksi nosto ja sekin vain noin 30 % todennäköisyydellä. Toki Fedin tehtävä ei ole peesata markkinaodotuksia vaan hoitaa mandaattiaan, eli tavoitella täystyöllisyyttä, vakaata hintakehitystä ja noin 2 % inflaatiota.

Yellenin puheet tukenevat dollaria ja nostavat hieman todennäköisyyttä riskipreemioiden leventymisestä entisestään. Eurooppalaisille osakkeille näemme jatkon aavistuksen suotuisampana kuin yhdysvaltalaisille.

Aasiassa ollaan palaamassa normaaliin päiväjärjestykseen Kiinan uudenvuodenjuhlinnan jälkeen. Hong Kongissa ja Koreassa markkinat avasivat tänään ja odotetusti kurssi ovat ottaneet muun maailman kehitystä kiinni noin 3-4 % laskulla.

Tulosjulkistajista poimimme tänään Nokian ja Outokummun.

Nokian Q4 oli pitkälti odotusten mukainen. Liikevaihto jäi odotuksista, mutta liiketulos ja myös osinko (0,26 EUR) ylittivät ne. Ottaen huomioon viimeaikaisen rajun kurssipudotuksen osake kehittynee tänään hyvin siitä huolimatta, että yhtiö varoittelee Q1 tuloksesta viitaten erityisesti laantuviin verkkoinvestointeihin Kiinassa.

Outokumpu jatkoi asemasotaansa Q4:n aikana. Yhtiö onnistui puristamaan koneesta operatiivisesti odotuksia enemmän irti: Q4 EBIT -11 m eur (vs. odotus -46 m eur). Pohjois-Amerikan toimitusvolyymit indikoivat Calvertin käyttöönoton edistyneen hyvin ja siellä nyt kapasiteetin käyttöaste jo 74 % (vs. odotus 70 %) Pienenä tummana pilvenä ohjaus negatiivisesti tuloksesta Q1:lle (konsensus +3 m eur). Toimialan kysyntäpuolella ei tule yhtiön mukaan tapahtumaan merkittäviä positiivisia muutoksia Q1 aikana, mutta harva sitä lienee odottanutkaan. Lähitulevaisuudessa oleellisimmat uutiset tulevat mahdollisesti Kiinan tuotannonleikkauksista sekä erilaisista vienti- ja tuontipakotteista, joten yhtiön omilla toimilla pystytään vaikuttamaan ainoastaan kustannuskehitykseen sekä velkaantumisasteeseen, joka onkin ollut selvässä laskussa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Hermoilua ennen Fediä
Seuraava
​Pitkän viikon ilta