06.05.2016

  • Tänään ei ole välipäivä vaikka siltä tuntuisikin
  • Kiinan talouskehitys epäilyttää yhä useampia
  • Vaisu sentimentti jatkuu

Vaikka saattaa vähän välipäivältä tuntuakin, niin tänään saadaan viikon tärkein makrodata, eli Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä ja muut liitännäiset datakomponentit työmarkkinasta. Esimakua saatiin keskiviikkona, kun ADP:n laskelmien mukaan uudet työpaikat jäivät odotuksista selkeästi. Ellei jotain täysin merkillistä täyskäännöstä tapahdu, niin kesä- ja heinäkuun koronnoston voi lopullisesti unohtaa.

Yöllä saatiin makroa Kiinasta: Caixin palvelualojen luottamus puhui samaa kieltä virallisten PM-lukujen kanssa, eli luottamus on laskussa. Vuoden jälkipuoliskolla saadaan Kiinasta lisäelvytystä? Yhtä kaikki, Kiinan talouden vetoa kyseenalaistetaan koko ajan enemmän.

Markkinoilla mentiin helatorstaina rauhallisin liikkein eteenpäin. Euroopassa osakkeet pysyivät muuttumattomia ja Saksan 10-v valtionlainakorko on painunut jo 0,15 % tasoille. Dollarin heikkeneminen on ainakin tältä erää pysähtynyt: 1,16 taso jäi hetken huumaksi ja nyt mennään taas 1,14 pinnassa. Öljy on taantunut alle 45 taalan. Kanadan hetkelliset tuotanto-ongelmat vaikuttavat. Riskilisissä ei nyt mitään sellaista nousua mistä osaisi olla huolissaan, mutta ralli on tältä erää nyt joka tapauksessa päättynyt.

Tänään liuta Fedin johtajia äänessä: Bullard, Lockhart, Kaplan ja Williams. Talousluvuissa vain jenkkien työmarkkinaraportti klo 15:30. Kiinan osakkeita myydään kovalla kädellä ja Euroopankin osakemarkkinat avaavat 0,2 % miinukselle vaisun sentimentin jatkuessa.

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Valuutat jatkavat voimakasta heiluntaa
Seuraava
Öljymarkkinoilla pari teemaa​