19.09.2016

Ahkera raha uskoo nyt suureen muutokseen, jonka digitalisaatio saa aikaan

Luit aivan oikein! Otsikko on kirjoitettu ”epäilyksistäsi” huolimatta oikein. Akronyymi (kirjainlyhenne) on jo jonkun aikaa ollut käytössä finanssimaailmassa kuvaamassa ryhmää yrityksiä: Facebook, Amazon, Netflix ja Alphabet (entinen Google), yhdessä siis FANG. FANG-yhtiöt edustavat uutta uljasta maailmaa, jossa digitalisaation kautta talouteen tulee uusi aikakausi.

Iso osa meistä sijoittajista ja kuluttajista on edelleen skeptisiä muutoksen nopeudesta ja ansaintamahdollisuuksista. Skeptisyys johtunee etenkin siitä, että muutosta ja sen nopeutta on vaikea uskoa todeksi. Rahavirrat markkinoilla ovat kuitenkin ohjautuneet ostopuolelle, mikä ennustaa meille, että vallankumous ja ns. paradigman muutos on totta.

FANG-yhtiöitä yhdistää kuluttajien näkökulmasta helppous. Minkä tahansa yrityksen, joka pystyy tuomaan kuluttajalle teknologian avulla helpon tavan toimia, on mahdollisuus menestyä markkinoilla ja saavuttaa nopeasti keskeinen ja jopa globaali asema. Tästä on kysymys FANG-yhtiöissäkin. Facebook auttaa ihmisiä olemaan yhteydessä toisiinsa, Amazon mahdollistaa helpon ostamisen missä tahansa, Netflixin tilaajat voivat katsoa haluamiaan elokuvia ja sarjoja edullisesti missä ja milloin vain ja Googlen (Alphabet) hakumoottori dominoi internettiä. Näistä erityisesti Facebook, Amazon ja Google ovat ennakkoluulottomasti laajentuneet sekä orgaanisesti että yritysostoin täysin uusiin liiketoimintasegmentteihin ja ansaintamalleihin. Tämän kehityksen voi olettaa jatkuvan.

FANG-yhtiöiden osalta arvostus on mielenkiintoinen kysymys. Sijoittajien voimakas kysyntä voi nostaa tällaisten yhtiöiden hinnat korkealle, mutta korkeista odotuksista huolimatta FANG-yhtiöt ovat pystyneet pääosin vastaamaan tulosodotuksiin kasvamalla niin liikevaihdolla kuin osakekohtaisella tuloksellakin mitaten. Yhtiöiden yhteenlasketut kassavarat ovat jo 125 miljardia ja nettotulos ylittää 40 miljardin dollarin rajan tänä vuonna. Tämän lisäksi yhtiöiden liikevaihdon ennustetaan edelleen kaksinkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Positiivisia yllätyksiä voi odottaa jatkossakin, jos ja kun nämä yritykset täyttävät niitä tarpeita, joita meillä kuluttajina on tai joita emme ole vielä tunnistaneet.

Mitä tämä kehitys kertoo meille? Digitalisaatio ja mobiliteetti etenevät nyt nopeasti ja uudet ansaintamallit niin jakelussa kuin asiakkaiden käyttäytymisessä ovat todellisuutta, kansalliset rajat häipyvät ja tehokkuus on kasvussa. Raha seuraa muutosta ja onnistujia uudessa tilanteessa ja siksi FANG-yhtiöt voivat olla varsin hyvä sijoitus jos uskoo, että näiden ansaintamallit ovat voittajia. Ja tulevia ansaintamallejahan ei voi edes tietää, mutta riittää jos uskoo FANG-yhtiöiden olevan ne, jotka niitä eturivissä jatkossakin kehittävät.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Toteuta unelmasi tänään ja säästä sukan varteen aina kun kukkaro antaa myöden
Seuraava
Miksi sijoittaa kehittyville markkinoille