29.04.2015

Joko tulet kaapista ulos?

Samu Lang

Johtaja, Varainhoidon liiketoimintasegmentti

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina 26.4 kirjoitus ”Kaappi-indeksoijista”, rahastoista jotka väittävät olevansa aktiivisia, mutta tosiasiassa ne seuraavat vertailuindeksiään.


Asiakkaat maksavat siitä, että salkunhoitaja pyrkisi omalla työllään valittua markkinaindeksiä parempaan tuottoon. Todellisuudessa tätä ei edes yritetä tai valitun sijoitusstrategian ja sijoitusrajoitteiden puitteissa se ei ole edes mahdollista. Suurin osa sijoituksista on samoja kuin indeksissä ja lähes samoilla painotuksilla.


Indeksiseuranta olisi jossain määrin hyväksyttävissä, jos rahastotalot ylläpitäisivät omia indeksejään ja näkisivät vaivaa niiden ylläpidossa - indekseillä pitäisi olla joku valtavirrasta poikkeava systemaattinen lähestymistapa sijoituskohteiden painottamiselle. Yleensä näin ei ole.


Indeksisijoittamisessa ei ole mitään väärää, ei myöskään aktiivisessa sijoittamisessa, ei edes näiden yhdistelmässä. Tärkeintä on, että asiakas saa mitä tilaa, tai toisin sanoen, maksaa siitä mistä kuvittelee maksavansa.


Tom Howard, Athena Investin perustaja ja entinen rahoituksen professori toteaa, että salkunhoitajat ovat hyviä poimimaan osakkeita, mutta huonoja rakentamaan salkkuja. Salkun rakennusta rajoittaa usein myös lainsäädäntö. Euroopan laajuiset UCITS-säännökset pakottavat sijoittamaan vähintään 16 osakkeeseen, vaikka vähempikin riittäisi järkevään hajautukseen.


Cazalet:n ja Roncallin (2014) tutkimuksen mukaan osakevalinnasta saatava lisähyöty alenee merkittävästi, kun osakkeiden lukumäärä nousee salkussa 10 osakkeesta 20 osakkeeseen. Käytännössä tätä suuremmilla osakemäärillä salkun tuotto määräytyy erilaisten systemaattisten muuttujien perusteella.


Finanssimarkkinoiden historiassa todistetusti toimivia tuottoajureita ovat olleet esimerkiksi yhtiöiden pieni markkina-arvo tai alhainen hinta suhteessa tasearvoon.


Suurempi osakkeiden lukumäärä on perusteltavissa, jos ennalta sovitun ja kurinalaisen sijoitusprosessin mukaisesti pyritään painottamaan edellä mainittuja tuottoajureita aktiivisten osakevalintojen lisäksi. Useimmiten näin ei kuitenkaan ole.


Kotimaisissa osakerahastoissa on keskimäärin 40 osaketta jokaisessa. Kellään ei ole vahvaa näkemystä näistä kaikista. Mukana on varmasi yhtiöitä, joista salkunhoitaja ei pidä. Miksi? Hyvään hajautukseen riittää huomattavasti pienempi määrä sijoituksia.


Astianpesukoneella ei kannata pestä pyykkiä, eikä 400 osakkeen osakerahastolla kannata pyrkiä lisätuottoon aktiivisilla osakevalinnoilla


Kun sijoituskohteiden lukumäärä on liian iso, sijoitussalkun tuotto rakentuu muista tekijöistä kuin mitä salkunhoitaja, ja edelleen hänen asiakkaansa, kuvittelee. Warren Buffetin sanoin: ”Diversification has become diworsification”


Asiakkaalla on oikeus vaatia selkeitä ja ymmärrettäviä tuotteita, joilla on edellytykset tuottaa lisäarvoa. Yksi sijoitustapa ei välttämättä ole muita parempi. Nykyaikana parhaat sijoitussalkut rakennetaan toisiaan täydentävien ratkaisujen yhdistelminä.


Erilaisuus voi olla jo itsessään asia, josta kannattaa maksaa hieman ylimääräistä.

Samu Lang

Johtaja, Varainhoidon liiketoimintasegmentti