27.04.2018

Millaisiin omistajiin kannattaa sijoittaa?

Tero Luoma

Sijoitusjohtaja

”Kun sisäpiiri myy, myy sinäkin” on yleisesti kuultu ohje. Sisäpiirillä eli yhtiön johdolla, hallituksella ja suurimmilla omistajilla on asemansa myötä lähtökohtaisesti aina käytössään parempi tieto yhtiön tilanteesta kuin keskivertosijoittajalla. Tästä syystä sisäpiiritiedon hyväksikäyttö on kiellettyä ja kaupankäynti usein rajattua. Jos paremmasta tiedosta nauttiva taho päättää myydä, on se usein signaali siitä, että hänen uskonsa yhtiön lähitulevaisuuteen ei ole täydellinen. Miksi myydä, jos osakkeessa on iso nousuvara? Putkiremontti tai henkilökohtainen rahantarve on harvoin aito syy. Vastaavasti jos sisäpiiri omalla rahallaan ostaa, miettisin itsekin ostamista. Johdon ja avainhenkilöiden merkittävä oma omistus on usein hyvä seura sijoittajallekin.

Sijoittajien kannattaa seurata pörssiyhtiöiden suurimpia omistajia ja oppia tuntemaan, millaiset omistajat yhtiössä käyttävät omistajavaltaa. Suomalaisten pörssiyhtiöiden taustalla vaikuttaa hyvin moninainen joukko erilaisia omistajia, joilla on hyvin erilaisia tavoitteita ja toimintatapoja. On yrittäjiä, perheitä, pääomasijoittajia, suursijoittajia, säätiöitä, instituutioita, valtio, osuuskuntia, rahastoja, aktivistisijoittajia ja jopa kilpailijoita. Omistajilla on merkitystä, mutta mikään omistajuuden muoto ei ole automaattisesti ideaali.

Harvoin näkee medioissa taustoittavia analyyseja siitä, mikä on pääomistajan mahdollinen missio. Miksi se omistaa tätä yritystä? Mitä se haluaa omistukseltaan? Millainen riskinottaja se on? Mikä on sen aikahorisontti? Miten se auttaa yritystä menestymään? Onko se paras omistaja yritykselle? Mikään ei estäisi omistajaa avaamasta ajatuksiaan. Hyvin tiedetään, että esimerkiksi pääomasijoittaja ei ole pörssiyhtiöissä pitkäaikainen omistaja vaan pyrkii irtautumaan omistuksestaan hyvään hintaan. Yrittäjäomisteisissa yrityksissä kiinnostaisi arvioida, onko päämääränä exit vai siirto seuraavalle sukupolvelle. Pörssiyhtiöitä omistavien osuuskuntien ensisijaisia intressejä olisi myös mielenkiintoista tulkita.

Yleisesti ajatellaan, että pitkäjänteinen, kasvollinen, kotimainen ankkuriomistaja on yritykselle hyväksi. Mukavista mielikuvista huolimatta, tämäkään ei takaa keskimääräistä parempia tuottoja. Helsingin pörssissä on sukuomisteisia laatuyhtiöitä, joiden tuotot ovat olleet erinomaisia. Vastaavasti on joukko sukuomisteisia yhtiöitä, joissa tuottohistoria on heikko ja omistusrakenne estää yhtiön uudistumista ja muutosta. Näitä löytyy etenkin pienyhtiöistä. Ankkuriomistaja, joka ei ole ajan tasalla yhtiön nykyhetken ja tulevaisuuden kanssa, ja jolle oma asema on yhtiön etua tärkeämpää, on yhtiölle kallis taakka. Lisäksi löytyy ankkuriomistajia, jotka ovat pyrkineet pitämään huolen omasta edustaan piensijoittajien kustannuksella ja osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta koetellen. Itse asiassa pääsääntöisesti pätee ohje, mitä kansainvälisempi omistusrakenne, sen parempi. 

Kiinnittäisin sijoittajana huomiota siihen, millaisen hallituksen yhtiön omistajat ovat onnistuneet kokoamaan. Mitä paremmat omistajat, sitä parempi hallitus ja sitä parempi johto. Jos hallitus koostuu liiaksi lähipiiristä, taustatahon edustajista tai 50-60-vuotiaista saman alan miehistä, en usko että yhtiö pystyy houkuttelemaan parhaita osaajia avainhenkilöiksi ja tämä vääjäämättä näkyy yhtiön kulttuurissa ja kehityksessä. 

Rolf H Carlsson on todennut, että ”omistajilla, jotka ovat aktiivisia, osaavia, ja oikein asemoituneita, on keskeinen rooli yritystoiminnan arvonluonnissa”. Sijoittajan kannattaa etsiä osaavia omistajia ja yrityksen lisäksi analysoida yhtiön omistajien kykyä luoda arvoa. 

 

Teksti on osa Osaava omistaja – hyvän omistajuuden käsikirja teosta, joka julkaistaan marraskuussa 2018. 

Tero Luoma

Sijoitusjohtaja