17.12.2018

Vuodet eivät tosiaan ole veljiä keskenään. Viime vuoden hyvistä tuotoista olemme siirtyneet epävarmuuden aikaan, jossa hermostuneisuus talouden kehityksestä on tuonut mm. osakemarkkinoita kovalla kädellä alaspäin. Epävarmuuden lähteeksi kelpaavat niin globaali kauppasota, korkomarkkinoiden käyttäytyminen, Italian hallituksen holtittomuus kuin myös yksinkertaisesti odotukset pitkään jatkuneen taloudellisen suhdanteen lopahtamisesta. Markkinoiden heikosta tilanteesta huolimatta varsinaista pelkoa sijoittajien keskuudessa emme ole havainneet, tälläkin tiedolla on signaaliarvo. Katteetonta optimismia paremmasta? Sen tulevaisuus näyttää meille aikanaan.  

Taalerin 11. toimintavuosi toi meille kasvua ja vastuullisen omistamisen mahdollistamisen

Taaleri haluaa olla kasvuyhtiö ja yhtiömme kasvoi terveellä tavalla myös vuoden 2018 aikana. Valintamme olla kasvuyhtiö tarkoittaa, että meidän tulee luoda uutta, jotta voisimme kasvaa markkinoita nopeammin. Tässä meitä auttaa olennaisesti taustalla oleva rahoitukseen liittyvä megatrendi: kotimaisen rahoituksen hankinta on ns. amerikkalaistumassa. Tällä tarkoitetaan toimintaa, jossa pääomia tarvitsevat yrittäjät, yritykset ja uudet liiketoimintamallien kehittelijät hakevat pääomia pääomamarkkinoiden kautta erilaisten finanssitoimijoiden avulla eivätkä niinkään perinteisten pankkien kautta. Tällaisesta suorasta rahoitustoiminnasta Taalerilla on useita esimerkkejä kuluvalta vuodelta, mm. Turun Toriparkki ja Keilaniemen tornitalon rahoituksen toteuttaminen.  

Ilmastonmuutos on totta ja se vaikuttaa meihin kaikkiin. Suuret institutionaaliset sijoittajat ovat jo alkaneet toimia, samoin on meidän taalerilaisten tehtävä. Olemme jo käärineet hihamme  ja teemme yhä vastuullisempia valintoja. Uskomme aidosti vastuullisiin tekoihin juhlapuheiden ja kirjallisten vakuutteluiden sijasta. Vastuullisen omistamisen mahdollistajana luomme kestävää tulevaisuutta olemalla vahvasti mukana energiamarkkinoiden murroksessa ja rakentamalla uusiutuvaa energiaa. Työntekijämme hakevat uutterasti mahdollisuuksia rahoittaa kestävää tulevaisuutta rakentavia hankkeita ja toimijoita. Teemme toimintamme läpinäkyväksi, jolloin jokainen voi ulkopuoleltakin nähdä ja arvioida Taalerin luotettavuutta vastuullisena kumppanina.

Joulu on hyvän mielen ja perheiden aikaa

Jouluajan lähtölaukaus meille taalerilaisille on jo useita vuosia ollut salkunhoitajamme Jenny-Lin organisoima vähävaraisten lasten joululahjakeräys. Saamme lasten joululahjatoiveet Hope-yhdistykseltä ja kipitämme laajalla rintamalla kauppaan ostamaan niitä lahjoja, joita niin kovasti odotetaan. Siitä alkaa joulumielen rakentaminen itse kullekin, se on osa sitä yhteisöllisyyttä, josta myös Taalerin oma kulttuuri kumpuaa. 

Pitkä vuosi on jälleen takana ja haluankin kiittää asiakkaitamme, kollegoja ja yhteiskumppaneitamme. Olemme varmasti kaikki ansainneet pienen tauon läheisempiemme kanssa.

Hyvää Joulua meille kaikille ja samalla Onnellista Uutta Vuotta 2019!
 

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Valot päälle EU - ei nyt brexitilläkin sössitä omaa etuamme
Seuraava
Rahamarkkinarahastot sääntelijän syleilyyn: Mitä tarkoittaa sijoittajan kannalta?
Heikki Nystedt