18.02.2015
Sitkeä talviköhä vaivaa, joten on ollut mukavasti aikaa lukea. Ajankohtaistarjonnasta on pistänyt silmään monia Kiina-aiheisia juttuja ja erittäin mielenkiintoisia sellaisia. Se kirvoitti yrityksen kasata itseni ja esittää pieni puheenvuoro parjatun suurvallan puolesta.
Voi kun saisi euron joka kerta kun kuulee huokailua Kiinan kasvun hyytymisestä. En siltikään olisi vielä rikas mies, mutta olisin niillä euroilla ostanut hemmetisti Kiinaan sijoittavan ETF-osakerahaston osuuksia.
Monelle suosittelisin samaa. Suomalaisiin osakkeisiin on toki mukava sijoitella ja perustella sitä sillä, että minä sijoitan siihen mitä minä ymmärrän. Perustelu ei valitettavasti kestä kriittistä tarkastelua. On aika hankala löytää Suomesta yhtiötä, jonka kurssia globaalit suhdanteet eivät pääasiassa ajaisi. Kesko ja Alma Media pääsevät ehkä rima heiluen toiselle kierrokselle, mutta tuolla hajautuksella on salkku vielä kaukana valmiista. Ymmärrystä pitää siis hakea myös Suomen rajojen ulkopuolelta.
Enkä keksi miksi kukaan edes haluaisi olla Suomen suhdannenäkymistä riippuvainen. Faktat ovat saamassa eloveena-aatteen niskalenkkiin.
Eurooppa ja sen mukana Suomi on jo kauan sitten puhdasta kylläisyyttään alkanut keskittyä riitelemään sisäisesti ja sitä myöden onnistunut antamaan muinaisen talousmahdin asemansa pois hopeatarjottimella. Ulkoiset tekijät nousevat ja laskevat ja vaikka juuri nyt (väliaikaisesti) eurooppalaiset yhtiöt saavat tekohengitystä valuutasta ja öljystä ei kasvu ole tukevalla pohjalla. ”Mikä kasvu?” saattaisi joku kysyä. EKP:n perään on turha haikailla, koska sen väitetyt politiikkavirheet edustavat euroalueen ongelmissa lähinnä pyöristyseroa.
Kannattaa siis tunnustaa faktat ja suoraselkäisesti kääntää takki viipymättä ja ilmoittautua globaalisti markkinoihin sijoittavien jengiin. Ja alkaa myös oikeasti tehdä niin.
Kiinankin kasvu on toki hiipunut kauas kaksinumeroisista huippuluvuista. Se, että ”Kiinan kasvu hyytyy” on tällä hetkellä ehkä maailman toistetuin mantra. (Toisena muuten lienee etenkin miesten hokema ”kyllä kulta”.) Kiinaan sijoittamattomuutta perustellaan liikuttavan yksimielisesti kasvun hyytymisellä, mutta se on kuin lukisi päivän uutiset Laozin teksteistä.
Talouden rauhoittumisesta huolimatta Kiinan talouskasvupilarit muistuttavat edelleen Manhattanin siluettia siinä missä länsimaiden pilarien puute Nanjingin verilöylyn jälkeistä savuavaa ja tasaista taistelutannerta.
Kiinalla on maailman parhaat aseet kiilata itsensä supervallaksi Yhdysvaltojen rinnalle ja ehkä joskus jopa ohi. Silti maan osakkeita on vaikea argumentoida kalliiksi, kun hinnat ovat noin puolet siitä mitä omat muronsa saastuttaneella euroalueella. Kiina on muutakin kuin halpoja tankkerihitsareita – tutkimus kilpailee jo lähes silikonilaakson kanssa. Koulutustaso, ajatusmaailma ja markkinaregulaation yrityksille asettamat viitekehykset lähestyvät länttä vääjäämättä. Peli on relatiivista ja Kiina saavuttaa jatkuvasti. Kenen pulkassa kannattaa olla?
Kiinteistö- ja vaikka mistä muistakin kuplista puhutaan Kiinan yhteydessä paljon, mutta jos kuplan pelon päättää antaa liikaa vaikuttaa sijoituspäätöksiin, niin sitten ei pysty olemaan millään muullakaan osakemarkkinalla. Eikä varsinkaan nykyisellä korkomarkkinalla! Jokaista Kiina-aiheista kupla argumenttia kestää noin sekunnin keksiä vastaava argumentti koskien mitä tahansa länsimarkkinaa.
Jäljelle jäisi tällöin vain rahojen sullominen patjan sisään, mutta pelkäänpä että sullojat ovat maailmanhistoriassa menettäneet enemmän tuottoja kuin kuplien puhkeamiset ovat niitä ikinä syöneet. Koko kuplakysymys on sitä paitsi muutenkin täysin filosofinen. Romahdukset eivät hölkkää luoksemme kello kaulassa ja niistä varoittajat osuvat oikeaan keskimäärin vasta 25. kerralla, mitä kuitenkaan ei ikinä mainita siinä ”minä tiesin” –aiheisessa kirjassa.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Jenkit jyrää, mutta etumatka sulaa. Kiinalainen insinööri on jo palannut Harvardista ja kohta kun markkinointia opiskellut kaverinsa tekee saman, niin sitten viimeistään tulee vastustajilla kiire.