03.04.2017

Yksityisen ihmisen ansainta muodostuu työllä tai pääomalla tuotetusta lisäarvosta. Työsuorite voi kanavoitua monenlaisella tavalla hyödyttämään sitä, joka siitä maksaa. Moni suomalaisista on vakituisessa tai erilaisissa määrämittaisissa työsuhteissa työnantajaan, osa ohjaa työpanoksensa markkinoille yrittäjänä.

Sekä yrittäjällä että yksityishenkilöllä on mahdollisuus laittaa myös varojaan talouden verenkiertoon luomaan kasvua ja hyvinvointia. Tällöin tavoitteena on saada tuottoa sijoitukselleen. Sijoituskohteita on lukematon määrä. Sijoittajan kannalta yhteistä niille on, että kaikessa sijoittamisessa tarkastellaan tuottoa ja riskiä. Näillä kahdella on aina jokin keskinäinen suhde.

Pankit ovat iät ja ajat olleet kotitalouksien ja yritysten pulssilla. Niillä on kaikki olennainen tieto tehdäkseen riskiluokituksen asiakkaastaan. Pankissa nähdään kotitalouden ja yrityksen tulovirrat. Niitä peilataan otettuihin riskeihin. Luotottajalla on siis anturit kiinni asiakkaansa aivoissa ja rintakehässä, jotta tiedetään missä mennään ja milloin elintoiminnot muuttuvat.

Varsin lyhyessä ajassa markkinoille on tullut valtava määrä erilaisia digitaalisia palveluja, jotka niin ikään keräävät tietoa käyttäjistään. Samaan aikaan näyttää siltä, että tiedon monopolisointi pankeille on hapertumassa. Syntyy erilaisia rajapintoja, joihin yhä kasvava määrä palveluja telakoituu.

Samaan aikaan näyttää siltä, että tiedon monopolisointi pankeille on hapertumassa.

Yhteiskunnan monimutkaistuessa transaktioiden määrä kasvaa. Samalla kasvaa myös yksittäisten palvelujen erikoistuneisuus. Käyttäjä haluaa kaiken keskellä mahdollisimman kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen. Samalla hän haluaa kuitenkin säilyttää itsellään mahdollisuuden kilpailuttaa ja vaihtaa palveluntarjoajaa. Tästä esimerkkeinä toimivat teleoperaattorit ja sähköyhtiöt, joiden edustajia parveilee kauppakeskusten pop-up-alueilla vaihdattamassa kohdalle sattuvan ohikulkijan liittymää.

Tieto- ja rahavirrat siirtyvät yhä liukkaammille alustoille. Erilaisten toimijoiden kädet hamuavat sopivan kumppanin kättä tarjonnan viidakossa. Olisiko meillä jotain yhteistä? Voimmeko tuoda toisillemme lisäarvoa? Syntyy uusia ekosysteemejä, joissa jaetaan keskinäiset selänrapsutusvuorot.

Esimerkiksi Taalerin ekosysteemiin ovat löytäneet tiensä vertaislainayhtiö, joukkorahoitusalusta, laskujenhallintapalvelu ja vertaistyönvälityspalvelu. Lisäksi mukana on myös analyysi- ja markkinatietotalo. Yhteistä kaikille on uusi ajatus liiketoiminnasta muuttuvassa maailmassa. Kaikki kasvavat omilla erikoituneilla toimialoillaan.

Kun tarkastellaan blogin alussa mainitsemiani arvonluomisen ympäristöjä, nämä digitalisoituneet palvelut rakentavat nopeasti kymmenien ja satojen tuhansien käyttäjien verkoston. Ekosysteemissä käyttäjä seurustelee verkottuneen kokonaisuuden kanssa. Käyttäjän tarpeet ja hyödyt kuitenkin määrittelevät, mitkä palvelut tuottavat hänelle parhaan lisäarvon. Ne palvelut saavat elää ja kasvaa.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Opas markkinakatsauksen lukemiseen
Seuraava
Yrittäjä, vaihda hattua
Pekka Halmes