24.02.2016

Pienissä yhtiöissä vara parempi – myös saksankielisessä Euroopassa

Jonas Koivula

Salkunhoitaja

Sijoitusmaailmassa melko yleinen epäjohdonmukaisuus, jolle ei löydy järjellistä selitystä, liittyy pienyhtiöihin. Pitkällä aikajänteellä pienemmät yhtiöt tuottavat paremmin kuin suuret. Näin tuntuu olevan myös saksankielisessä Euroopassa, jonne me Taalerilla keskitämme Keski-Euroopan osakesijoituksemme. Esimerkiksi Saksan pienyhtiöindeksi (SDAX) on viimeisen kymmenen vuoden aikana tuottanut noin 35 prosenttiyksikköä enemmän kuin laaja Eurooppa-indeksi (Stoxx 600).

Kohdealueemme kovimmat pörssitähdet viimeisen kymmenen vuoden ajalta voivat myös yllättää. Peräti 25 yhtiötä kolmenkymmenen parhaan joukosta oli lähtöhetkellä niin sanottuja pienyhtiöitä, eli niiden markkina-arvo oli alle 500 miljoonaa euroa. Myös kotimaan pörssistämme tuntuu säännöllisesti löytyvän helmiä pienyhtiökentästä. Useimmat muistavat esimerkiksi Stonesoftin, Elektrobitin ja Revenion.

Pienyhtiöt ovat potentiaalisia moninkertaistujia. Niihin liittyy monia muitakin mielenkiintoisia elementtejä, jotka tekevät niistä suuryhtiöitä huomattavasti houkuttelevampia sijoituksia. Alle 500 miljoonan markkina-arvon yhtiöitä on saksankielisessä Euroopassa reilu puolet kaikista listatuista yhtiöistä, mutta niiden markkina-arvo on vain runsaan prosentin koko markkinasta.

Pienyhtiöistä on paljon helpompi löytää laadukkaita aliarvostettuja yhtiöitä. Ne eivät ole vielä laajemman sijoittajakunnan tietoisuudessa, eivätkä niitä seuraa vielä analyytikotkaan laajassa mitassa. Sijoittajien kilpailu näistä sijoituskohteista on yksinkertaisesti vähäisempää.

Taloussyklin edetessä pienyhtiöt yleensä myös menestyvät suurempia paremmin, joten viimeaikaiset positiivisemmat näkymät koko Euroopan talousalueella osaltaan myös lisäävät luottamustamme niitä kohtaan. Viime vuonna nähtiinkin jo viitteitä siitä, että juuri pienempiin yhtiöihin keskittyvät rahastot ovat vahvasti edustettuna parhaimpien joukossa.

Kärsivälliselle ja pitkäjänteiselle osakesäästäjälle pienyhtiösijoittaminen on mielestämme paras lähestymistapa osakemarkkinoille nyt ja tulevaisuudessakin. Viimeisimpänä olemme aloittaneet Taaleri Mikro Rein -erikoissijoitusrahaston, joka sijoittaa nimenomaan saksankielisen Euroopan pienyhtiökenttään. Alkukuukausien jälkeen olemme heti runsaslukuisen kilpailijajoukkomme kärkisijalla.

Pienyhtiöt elävät kurssikehityksen näkökulmasta usein omaa elämäänsä, ja esimerkiksi viimeisimmän panikoinnin osakemarkkinoilla vältimme Mikro Reinin osalta varsin pienin vaurioin. Salkku on tunnusluvuiltaan erittäin houkutteleva – erityisesti, kun huomioidaan salkkuyhtiöiden kasvunopeus. Näin ollen jatkamme sinnikästä pienyhtiösijoittamista myös jatkossa.

Jonas Koivula

Salkunhoitaja