11.11.2015

"Same shit but better"

Appo Kuuselo

Aloitin kevättalvella työt Taaleritehtaan startup-konseptoijana. Pyrin löytämään yrityksiä, joita voin auttaa markkinointikonseptin uudistamisessa ja tarinankerronnassa. Etsin aikaisessa vaiheessa olevia yrityksiä, jotka luonteensa puolesta sopisivat Taaleritehtaan sateenvarjon alle.


On hienoa huomata, että tässä maassa on loputon määrä eritasoisia yrityksiä. Ideoita riittää joka lähtöön, notkoon ja mökkiin. Yksi haaste on kuitenkin ylitse muiden: tarinankerronta ontuu ja liian moni kituu, kun homma ei toimi vaikka ideaa on. Liikeideat, tuotteet jne. voivat olla erinomaisen hyviä, mutta myynti ja markkinointi uupuvat tai niitä ei ole.


Haastateltuani noin 50 yritystä voin sanoa jo empiriallakin, että tässä maassa asuu insinöörikansa, jolle on mitä ilmeisimmin opetettu jo alakoulussa ettei itseään saa kehua. Yritykset nojaavat tutkimukseen ja lukuihin.


Kansainvälisillä pelikentillä etenkin kuluttajaliiketoiminnassa ja palvelualoilla tämä ”todistetusti” paras ei enää toimikaan, ellei siitä osaa kertoa. Ja harva osaa.


Siksi suurin osa työstäni on myyntitarinan esiin kalastamista. Tuotteen menestys kansainvälisillä markkinoilla riippuu täysin siihen liittyvästä tarinasta, olipa itse tuote sitten tarpeeksi hyvä tai ylivoimaisesti paras.


Suurin osa kuluttajista maailmalla ei välitä, onko tuotteen tarkkuus 99,9 prosenttia vai vain insinöörikansan mielestä ”käyttökelvottomat” 90 prosenttia! Kuluttajia kiinnostaa, tekeekö laite, palvelu tai applikaatio sen minkä lupaa niin hyvin, että sillä on välitön vaikutus heidän elämäänsä.


Vaikutuksen mittarina toimii myös hinta, sillä edullinen päätyy nopeammin käyttöön kuin kallis. Sen viimeisen kymmenen prosenttiyksikön tarkkuuden hakeminen on yleensä tuotekehityksen kallein ja aikaa vievin osuus.


Ei pidä ymmärtää väärin, kyllä Rolexitkin käyvät maailmalla erinomaisesti kaupaksi vaikka tarkkuudesta maksetaan hyvää hintaa. Vai onkohan se sittenkin niin, että tässäkin maksetaan vahvasta tarinasta johon halutaan samaistua?


Parhaiten maailmanvalloitus sujuu, kun yrityksen tarinankerronta ja konsepti ovat kohdillaan. Jos olet ”Accurate as hell”, voi sinun sloganisi silloin todellakin olla Accurate as hell! Vaikka vanhan liiton väki kuinka pelkäisi kirosanan käyttöä, ei maailmalla pärjää anteeksipyytelemällä.


Eräs suomalainen ilmastointialan yritys sai taannoin uuden omistajan ja uudisti itsensä täysin. Messuille mentiin sloganilla ”Same shit but better” ja yritys onkin kasvanut moninkertaiseksi olemalla teknisen paremmuuden lisäksi myös parempi oman tarinansa kertoja.


Mikään ei ole niin mukavaa, kuin kertoa sitä eteenpäin kurkottavan yrityksen tarinaa, jonka selkänojana on suomalaisen insinöörin ylivoimaisella tarkkuudella kohdilleen laittama liiketoiminta.

Appo Kuuselo