28.05.2015

Herfy Foods on saudiarabialainen pikaruokaketju. Yhtiön liiketoimintakonsepti muistuttaa läheisesti McDonaldsin ja muiden hampurilaisketjujen vastaavia. Lähes 35 vuotta toimineessa yrityksessä työskentelee yli 5,000 ihmistä. Herfyn myymäläketjuun kuuluu 260 ravintolaa, jotka se omistaa. Saudi-Arabian lisäksi yhtiöllä on muutamia ravintoloita Arabiemiraateissa, Bahrainissa, Egyptissä ja Kuwaitissa. Herfyn tuotteisiin leipä ja liha tulevat yhtiön omista tuotantolaitoksista. Ravintoloiden ohella yhtiö operoi suklaa- ja leivonnaiskauppoja.

 

Herfyn liikevaihto oli yli 220 miljoonaa euroa (910 miljoonaa Saudi-Arabian rialia) vuonna 2014. Helsingin pörssiin listautumista suunnittelevan Kotipizza Groupin vuoden 2014 raportoitu liikevaihto 52,2 miljoonaa euroa on siten vajaa neljäsosa Herfyn liikevaihdosta. Herfyn myyntikate oli viime vuonna yli 14-kertainen Kotipizzan vastaavaan verrattuna. Herfyn myynnistä 85 % tuli ravintolatoiminnasta loppuosan koostuessa leipomo- ja lihatuotteiden myynnistä.

 

Yhtiön tavoite on perustaa vuosittain 20-25 uutta ravintolaa. Vuonna 2014 tavoite ylittyi selvästi, sillä Herfy perusti 52 uutta ravintolaa. Herfyn liikevaihto on viimeisten seitsemän vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut eli vuotuinen kasvuvauhti on yltänyt keskimäärin lähes 12 %:iin. Vastaavana aikana yhtiön nettotulos on yli kolminkertaistunut ja kasvanut keskimäärin yli 16 % vuodessa ja oman pääoman keskimääräinen vuosituotto ylittänyt selvästi 30 %.

 

Ravintolatoiminnan pitkän aikavälin kasvupotentiaalia Saudi-Arabiassa tukevat myös demografiset tekijät. Saudi-Arabian väestö on yli 30 miljoonaa ja 53 % väestöstä on alle 30-vuotiaita. Väestön ennustettu kasvuvauhti on Saudi-Arabiassa lähes 2 % vuodessa. Yli $750 miljardin bruttokansantuotteellaan Saudi-Arabian talous kuuluu maailman kahdenkymmenen suurimman talouden joukkoon. IMF:n mukaan ostovoimapariteetilla korjattu BKT/henkilö on Saudi-Arabiassa korkeampi kuin mm. Länsi-Euroopan maissa.

 

Herfyn markkina-arvo on noin 1,4 miljardia euroa. Saudi-Arabian Tadawul-pörssiin listatun yhtiön pääomistaja on noin 50 %:n osuudellaan saudi-arabialainen Savola Group. Konsensustulosennusteilla ja osakkeen nykyhinnalla laskettuna yhtiön tunnusluvut ovat seuraavat: 2015E P/E 23; P/EBITDA 18 ja ROE 33 %. Korkeita arvostuskertoimia selittävät osaltaan yhtiön nopea kasvu ja jo pitkään erinomaisena pysynyt kannattavuus.

 

Saudi-Arabian markkina-arvoltaan lähes 500 miljardin dollarin ja päivävaihdoltaan yli kahden miljardin dollarin osakemarkkina avautuu kesäkuussa ulkomaisten sijoittajien suorille sijoituksille. Ulkomaisten sijoittajien johdannaisten avulla rakennettu nykyomistusosuus saudiosakkeista kokonaisuudessaan on arviolta vasta joitain prosentteja. Taaleritehdas Dinaari -rahaston kautta suomalainen sijoittaja pääsee helposti mukaan Saudi-Arabian osakemarkkinoille. Herfy kuuluu tällä hetkellä rahaston sijoituskohteiden joukkoon. Lisätietoa yhtiöstä löytyy täältä.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Villeroy & Boch – arvoyhtiö monessa mielessä
Seuraava
Unohda noksut ja sammot – keskity näihin pienyhtiöihin!