07.09.2017

Olin 14-vuotias, kun ensi kerran astelin putkikassi olalla Lempäälän SYP:n konttoriin ja hämmensin tiskin takana istuvan rouvan pyynnölläni: ”Haluan osallistua SYP:n osakeantiin ja merkitä 10 kappaletta SYP:n osakkeita hintaan 14 markkaa kappale.” Tämä 140 markkaa (noin 23 euroa) on ollut yksi elämäni parhaita investointeja. Syntyi kiinnostus osakemarkkinoihin, niiden taustalla oleviin pörssiyrityksiin, talouden kehitykseen ja kaikkiin niihin vaikuttaviin asioihin. Silloin en tiennyt p/b- tai p/e-luvuista mitään, mutta hiljalleen oppi karttui ja tilalle tuli havainto, että osakkeiden omistaminen on muutakin kuin pelkkää osakekurssin seuraamista. Tämä ensimmäinen ostos avasi portin moniin muihin osakeomistuksiin, koulutukseen ja lopulta myös ammattiin alalta, jossa tuli tällä viikolla vakituisena täyteen 28 vuotta.

Tämä 140 markkaa on ollut yksi elämäni parhaita investointeja.

Nykyään tietoa markkinoilla on paljon enemmän, reaktiot yhtiökohtaisiin uutisiin ovat nopeampia ja liikkeet suurempia. Julkisesti noteerattujen yhtiöiden tiedoksiantovelvollisuus asettaa kaikki omistajat samalle lähtöviivalle ja sen myötä kaikkien on mahdollista omistaa samoja yhtiöitä kuin vaikkapa Herlinin suku tai olla mukana ”Nallen salonkivaunussa”. Jokainen omistaa yhtiöitä tietenkin oman varallisuutensa mukaan, mutta kaikki ovat kuitenkin samassa veneessä hyvin menestyneiden sijoittajien kanssa. Tämä jos mikä mahdollistaa vaurauden karttumisen kaikille.

Säännöllisesti kuulee kommentteja, että Suomen kansantalouden koko on ”nolla pilkku jotain” maailmantaloudesta. Tämän takia kansainvälisellä sijoittajalla ei juurikaan ole suomalaisia yhtiöitä salkussa. Suomalaiset pörssiyhtiöt eivät siis ”automaattisesti” pääse isojen salkkujen sisään pienen kokonsa tai syrjäisen sijaintinsa vuoksi. On se syy sitten alhainen arvostus historiassa tai yksinkertaisesti suomalaisten pörssiyhtiöiden osaaminen, mutta Helsingin pörssi on ollut yksi parhaita pörssejä, vaikka sitä tarkastellaan usealla eri periodilla. Aikojen alusta kehitystä perustelee pääomamarkkinoiden kehittymättömyytemme ja heikko likviditeetti. Hinnoittelussa on siis ollut selvä tehottomuus ja virhe. 1990-luvulla Nokia tempaisi meidät mukaan kaikkien aikojen matkapuhelinbuumiin ja toi tähän maahan enemmän sijoitettavaa varallisuutta kuin koskaan ennen. Raha tuli ulkomaisilta sijoittajilta, kun he ostivat ja vanhat suomalaiset omistajat myivät. Myyjille hajauttamisen logiikka toimi. 

On se syy sitten alhainen arvostus historiassa tai yksinkertaisesti suomalaisten pörssiyhtiöiden osaaminen, mutta Helsingin pörssi on ollut yksi parhaita pörssejä, vaikka sitä tarkastellaan usealla eri periodilla.

2000-luvulla pääsimme mukaan kehittyvien markkinoiden kasvun boomiin ja konepajayhtiömme ratsastivat aallon harjalla. Helsingin pörssi oli kehitykseltään teknokuplasta elpyvistä pörsseistä yksi parhaista Euroopassa. Finanssikriisi katkaisi tämä kehityksen ja myös pörssimme oli pitkään kiinni eurokriisin ongelmissa, kun Kreikan rahoituskriisi uhkasi koko eurojärjestelmää 2011. Pörssimme kehitys finanssikriisin jälkeen on jäänyt Yhdysvaltain S&P500- indeksistä, vaikka tämän vuoden aikana euromääräiselle sijoittajalle ero onkin kaventunut johtuen heikentyneestä dollarista. Eli myös valuutoilla on merkitystä eikä suomalainen Helsingin pörssiin sijoittava sijoittaja ota suoraan valuuttariskiä sijoituksissaan. Toki yhtiöillä on erilaisia valuutta-asemia liiketoiminnassaan. Tämäkin tasapaino on viimeisten vuosikymmenten aikana parantunut huomattavasti, kun yritykset ovat levittäytyneet kaikille mantereille ja eri valuutta-alueille. 

Suomalaiset yhtiöt ovat kansainvälistyneet, löytäneet omat markkinarakonsa maailmalta. Suomalainen insinööriosaaminen on hinta-laatusuhteeltaan maailman parasta. Olemme erityisen hyviä business-to-business tuotteiden myyjinä. Pörssiyritykset ovat pystyneet parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään suomalaisen yhteiskunnan vahvuuden, korkean koulutuksen, vähäisen korruption, toimivan infrastruktuurin ja ketterän kokonsa. Ne ovat kansainvälistyneet aidosti ja imeneet parhaita vaikutteita eri kulttuureista. Ne ovat reagoineet kriiseihin ja muuttaneet muotoaan perustavanlaatuisesti. Pörssiyhtiöissä on ollut havaittavissa se muutosrohkeus, mitä toivottaisiin koko Suomelta tänä päivänä. 

Omistamalla suomalaisten yhtiöiden osakkeita nautit näistä hedelmistä ja turvaat omaa tulevaisuuttasi vaurastumalla. Yrityksen tehtävä on edistää osakkeenomistajiensa hyvinvointia kestävästi ja pitkällä aikavälillä. Omistamalla tuttuja suomalaisia pörssiosakkeita, voi käydä ”omassa” kaupassa, syödä ”omaa” makkaraa, ajaa ”omilla” renkailla, kulkea ”omalla” hissillä ja puhua ”oman” operaattorin ”omalla” matkapuhelimella. Samalla voi havainnoida yhtiön tuotteiden tai palveluiden etuja ja mahdollisia puutteita. Ja kerran vuodessa saa pitkäjänteisestä omistuksestaan korvauksen osingon muodossa, joka on keskimäärin eurooppalaista huippuluokkaa. 

Pörssiyhtiöissä on ollut havaittavissa se muutosrohkeus, mitä toivottaisiin koko Suomelta tänä päivänä. 

Suomi-osakkeiden omistaminen on parasta huolehtimista omasta omaisuudesta ja tulevaisuudesta. Omistajana on onni olla.
 

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Taalerin tarina ja olemassaolomme tarkoitus
Seuraava
Pääomarahastoissa omistaminen ja yrittäminen yhdistyvät oivalla tavalla