08.11.2017

Kävin 80-luvun alussa Tapiolan lukion, jota silloin pidettiin erinomaisena kouluna. Yhden mantran lukioajaltani muistan erityisen hyvin. Koulun rehtoria myöten kaikki opettajat kertoivat, että tästä lukiosta mennään oikikseen, kauppikseen, lääkikseen tai polille. Muista vaihtoehdoista ei puhuttu ja niitä pidettiin jokseenkin halveksittavina. Eikä kukaan muistanut tai osannut kertoa, minkälaista itse työ olisi opiskelujen jälkeen. Yrittäjyydestä, taloudenhallinnasta tai työelämätaidoista ei puhuttu sanaakaan.

Nuori Yrittäjyys ry järjesti viime viikolla jo kolmannen kerran NY Job Shadow -päivän. Päivä johtajana tarjoaa nuorille päivän mittaisen tutustumisen työelämään yrityksen johtajaa seuraten. Tänä vuonna mukana oli jo 50 eri tehtävissä ja toimialoilla työtään tekevää johtajaa. 

Minulla oli upea mahdollisuus tutustua 17-vuotiaaseen Millaan, joka käy Ylöjärven lukion yrittäjälinjaa. Hän on koulussaan osallistunut Nuori Yrittäjyys ry:n yrittäjyyskasvatusohjelmaan, jonka aikana hän on ideoinut ja perustanut oikealla rahalla toimivan NY-yrityksen. Millan yritys on Liikkuvat Lapset NY, joka järjestää liikunnallisia päiväleirejä lapsille. Konkreettisen tekemisen kautta Milla on saanut oppia ja kokemusta yritystoiminnasta, työelämän pelisäännöistä ja johtajuudesta. 

Minulla oli upea mahdollisuus tutustua 17-vuotiaaseen Millaan, joka käy Ylöjärven lukion yrittäjälinjaa.

Yhteisen päivämme aikana Milla osallistui mm. nettisivujemme kehittämiseen, joululahjakampanjan ideointiin, maineen syntymiseen vaikuttavien tekijöiden analysointiin sekä prosessien kuvaamiseen. Hän kirjaimellisesti juoksi mukanani ja aina kun tilaisuus salli, kävimme hyviä keskusteluja. Puhuimme työelämässä vaadittavista ominaisuuksista ja taidoista, oman työn johtamisesta, yrittäjyydestä, Millan suunnitelmista sekä elämästä yleensä. 

Erityisen iloinen olen siitä, että Milla kysyi minulta, miten hän voi aloittaa säästämisen ja sijoittamisen. Kerroin hänelle kolme tärkeää asiaa: aloita heti, tee suunnitelma ja pysy siinä, aika ja korkoa korolle–ilmiö tekevät töitä puolestasi.

Millan kanssa päivän vietettyäni huomasin, että nuorilta oppii aina ja heidän kanssaan pitäisi viettää enemmän aikaa. Oli myös mielenkiintoista tarkastella omaa työtään ikään kuin ulkopuolisin silmin. Päätin kaksi asiaa: otamme nuoria ideoimaan kanssamme some-kampanjan ja omaa työtäni pyrin rauhoittamaan edes hieman.

Toivon, että pystyin omalta osaltani auttamaan ja tukemaan Millaa hänen omalla polullaan. Rohkaisemaan häntä sekä innostamaan työn tekemiseen ja yrittäjyyteen. Itse päädyin monen mutkan ja tuskaisenkin tien kautta brändin ja asiakaskokemuksen kehittäjäksi yrittäjähenkiseen Taaleriin. Yrittäjyyttä harrastan vapaa-ajallani. 

Vastuu työn syntymisestä ja löytymisestä on yhä enemmän yksilöllä. Meillä kaikilla on vastuu antaa nuorille hyviä esimerkkejä, jakaa kokemuksiamme ja olla tukemassa oman tien löytämisessä. Tässä työssä myös Taaleri on vahvasti mukana. En ole huolissani Suomen tulevaisuudesta, kunhan varmistamme sen, että milloja kasvaa kuin sieniä sateella. 

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Omistajat: ahneita, leuhkoja, eivät tee työtä. Onko näin?
Seuraava
Missä me asutaan?