16.01.2015

Vuodesta 2015 vaikea sijoittajille, rahavirtojen liikkeet ohjaavat tuottoja

Juhani Elomaa

Toimitusjohtaja

Osakkeet silti parhaiten tuottava omaisuusluokka


Suurimmalle osalle sijoittajista jäi hyvä mieli vuodesta 2014. Hinnat nousivat lähes kaikissa sijoitusluokissa niin korko- kuin osakemarkkinoillakin ja ihmisten arvopaperivarallisuuden yhteenlaskettu arvo nousi selvästi.


Samalla sijoitusvuosi oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Vastoin kaikkien odotuksia pitkät korot laskivat nopeasti ja tasaisesti koko vuoden ajan, etenkin euroalueella. Korkoshokki tuki rahavirtoja osakemarkkinoille, mutta samanaikaisesti sijoittajat pysyivät hyvin varovaisina ja epävarmuus nousi.


Vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla saatiin vielä uusi yllätys, kun öljyn tuottajamaat siirtyivät kertaheitolla markkinatalouteen Saudi-Arabian pakottamana. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnat puoliintuivat muutamassa kuukaudessa. Kuten korkoshokki, myös öljyshokki aiheutti aaltoja muissakin sijoitusluokissa.


Edellä mainittujen tekijöiden avittamana tuottoerot muodostuivat lopulta poikkeuksellisen suuriksi eri omaisuuslajien välillä ja volatiliteetti lähti asteittain nousuun niin korko-, valuutta-, kuin osakemarkkinoillakin. Nopeat liikkeet aiheuttavat aina hermostuneisuutta sijoitusmarkkinoilla, mutta molemmat edellä mainitut tekijät vaikuttavat lopulta positiivisesti reaalitalouden kehitykseen vuonna 2015.


Osakesijoittajan näkökulmasta tärkeimmät vuoden 2015 kurssikehitystä ohjaavat tekijät löytyvät jälleen korkomarkkinoilta. Viimeisen vuosikymmenen aikana uutta rahaa on virrannut merkittävästi enemmän korko- kuin osakemarkkinoille. Joukkolainojen omistusosuus onkin tällä hetkellä historiallisen korkealla, tilanteessa, jossa korkotasot ovat samanaikaisesti ennätys alhaalla. Toisin sanoen yhä suurempi osa sijoitusvarallisuutta etsii tällä hetkellä kotia tilanteessa, jossa tuottavia sijoituskohteita on yhä vaikeampi löytää. Osakesijoitusten epävarmat positiiviset kassavirrat alkavat korkojen noustessa näyttää paljon houkuttelevammilta kuin korkosijoituksista saatavat varmat nollatuotot. Massiivisten rahavirtojen kääntyessä korkomarkkinoilta muihin sijoitusluokkiin osakkeiden hinnoittelukertoimilla on varaa nousta huomattavasti nykytasoja korkeammalle.


Suhtaudumme edelleen positiivisesti osakemarkkinoiden yleiseen kehitykseen vuoden 2015 aikana ja säilytämme allokaatiossamme osakesijoitukset ylipainossa. Toisaalta tuottoerot säilyvät todennäköisesti korkealla vuoden 2015 aikana ja kurssiheilunta jatkuu suurempana kuin edellisvuosina.


Sijoitussalkun hyvällä hajautuksella voi säästää huomattavan paljon enemmän rahaa kuin aiemmin.

Juhani Elomaa

Toimitusjohtaja