02.03.2018

Huomenta Suomen Markkinaraadissa keskusteltiin perjantaiaamuna Italian vaaleista ja Saksan hallituksen muodostamisesta sekä niiden vaikutuksesta markkinoihin. Keskustelussa olivat mukana muun muassa Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn ja Taalerin toimitusjohtaja Juhani Elomaa.

Elomaan mukaan markkinat ovat jo varautuneet Italian epävarmuuteen, sillä maan pankit ovat olleet heikossa kunnossa jo pitkään. Italian poliittisen elämän kannalta kykenemättömyys muodostaa hallitusta voi sen sijaan tuoda pitkällisiä ongelmia.

Saksassa tilanne on toinen. Elomaan mukaan Saksa on vakaa talous eivätkä markkinat hätkähdä, vaikka siellä ei kyettäisikään muodostamaan hallitusta. Kysymys on enemmänkin liittokansleri Angela Merkelin asemasta mahdollisten uusien vaalien jälkeen.
 

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Heikkilä & Vilén, osa 29: Tuloskausikommentit ja näkymät 2018
Seuraava
Markkinaraati: Kauppasodanjulistus on Trumpin vaalilupaus