22.02.2019

Huomenta Suomi Extran Markkinaraadissa keskusteltiin Suomen mahdollisuuksista pärjätä matkailumaana kansainvälisessä kilpailussa. Ohjelmassa olivat keskustelemassa muun muassa johtaja Paavo Virkkunen Business Finlandin Visit Finland -yksiköstä ja Taaleri Kapitaalin toimitusjohtaja Vesa Heikkilä.

Paavo Virkkunen totesi, että Suomea ei vieläkään tunneta matkailumaana Euroopan ulkopuolella kovin hyvin, vaikka Suomessa vierailee esimerkiksi vuosittain noin miljoona kiinalaista turistia. Suomi edustaa uudenlaista luksusta tarjoamalla muun muassa kokemuksen puhtaasta luonnosta.

Taalerin Vesa Heikkilä sanoi, että myös ulkomaiset sijoittajat ovat kiinnostuneet investoimaan Suomeen. Sijoittajat näkevät Suomen matkailupotentiaalissa paljon samaa, jota Islannin-matkailussa oli kymmenen vuotta sitten. Suomessa voidaan tarjota arktisia kokemuksia hyvillä palvelurakenteilla.

« Takaisin: Aktia Varainhoito yhteistyössä

Edellinen
Markkinaraati: Uusien asuntojen hinnoissa laskupaineita
Seuraava
Heikkilä & Vilén, osa 43