30.10.2015

Taaleritehdas antaa siltarahoitusta Sotkamo Silverin hopeakaivoshankkeeseen

Jyrki Ketola

Johtaja, metsäsijoitukset

Taaleritehdas-konserniin kuuluva Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy on sopinut merkitsevänsä Sotkamo Silver AB:n vaihtovelkakirjalainaa noin 1,5 miljoonan euron arvosta sekä sitoutuu merkitsemään yhtiön seuraavassa annissa merkitsemättä jääviä osakkeita siten, että kaikissa tilanteissa Taaleritehtaan sijoitus Sotkamo Silverissä on enintään kolme miljoonaa euroa.

 

Olemme mukana järjestelyssä, jolla Sotkamo Silver hakee rahoitusta käynnistääkseen toiminnan Sotkamossa sijaitsevassa hopeakaivoksessa. Hanke luo noin sata uutta työpaikkaa kovia kokeneeseen Kainuuseen. Osallistumme mielellämme tällaisiin kansantaloutta edistäviin hankkeisiin, joissa kuitenkin riskit ovat hallinnassa”, Taaleritehdas Oyj:n toimitusjohtaja Juhani Elomaa sanoo.

 

Taaleritehdas merkitsee vaihtovelkakirjalainasta 2 064 319 osuutta, joiden nimellisarvo on 6,86 Ruotsin kruunua kappaleelta eli yhteensä 14 161 228,34 Ruotsin kruunua (noin 1,5 miljoonaa euroa). Taaleritehtaalla on oikeus muuttaa vaihtovelkakirjalainaosuutensa Sotkamo Silverin osakkeiksi koko laina-ajan, joka päättyy 31.3.2017. Vaihtotilanteessa Taaleritehdas saisi noin 9,35 prosenttia Sotkamo Silver AB:n osakkeista vaihdon jälkeisestä osakemäärästä laskettuna.

 

Taaleritehtaan rahoitus ja takaus yhdessä ABB:n kanssa sovitun rahoitusjärjestelyn ja TEKES:in lainan kanssa on hopeakaivoshankkeemme kannalta erittäin tärkeä. Tarvitsemme tämän siltarahoituksen rakentaaksemme lopullisen rahoituspaketin”, Sotkamo Silver AB:n toimitusjohtaja Timo Lindborg sanoo.

 

Sotkamon Taivaljärvellä sijaitseva hopeakaivos on maanalainen kaivos, jonka 430 hehtaarin aluetta on tutkittu ja kehitetty 1980-luvulta asti. Sotkamo Silver osti kaivosoikeudet vuonna 2007, ja kaivos on valmis tuotantoon. Kaivoksessa käytettävää tuotantoprosessia on hyödynnetty jo sadan vuoden ajan. Hankkeelle myönnettiin ympäristölupa vuonna 2013. Ensimmäinen tuotantosuunnitelma on kahdeksanvuotinen, jonka aikana liikevaihto-oletus on runsaat 200 miljoonaa euroa. Kaivoksen eliniäksi on arvioitu 20–30 vuotta.

 

Taaleritehdas Oyj

Viestintä

 

Lisätietoja:

Juhani Elomaa, toimitusjohtaja, Taaleritehdas Oyj, puh. 040 778 9020

Timo Lindborg, toimitusjohtaja, Sotkamo Silver AB, puh. 040 508 3 507 tai +46 8 304 920

Taaleritehdas lyhyesti

Taaleritehdas on ryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleritehdas-konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta, Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä ja sen tytäryhtiöistä, Taaleritehtaan Pääomarahastot-konsernista sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:stä. Lisäksi Taaleritehtaalla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.

Taaleritehtaalla on hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3.300 kesäkuun 2015 lopussa. Koko ryhmän asiakasmäärä on suoraan ja välillisesti 27 900 asiakkuutta. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

 

Taaleritehdas myös Twitterissä.