Vastuuvaraumalauseke koskien erityisesti strukturoituja tuotteita

Tärkeää tietoa
Tässä esityksessä mainitut lainat ovat ns. yksityisemissioita eikä näistä lainoista tulla laatimaan arvopaperimarkkinalain (746/2012) 4. luvun mukaista esitettä eikä lainoihin liittyvää materiaalia toimiteta Finanssivalvonnan hyväksyttäväksi. Tämän tarjouksen myyntiesite on ainoastaan markkinointia varten eikä se anna täydellistä kuvaa tarjouksesta ja obligaatioista. Liikkeeseenlaskijan dokumentaatio sisältää täydellisen kuvauksen kyseisestä liikkeeseenlaskijasta. Liikkeeseenlaskija ei ole tehnyt eikä hyväksynyt myyntiesitteen sisältöä eikä ota sisällöstä mitään vastuuta. Sijoittajaa kehotetaan ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustumaan kaikkeen tarjoukseen liittyvään materiaaliin. Ehtoihin ja ohjeisiin, joilla sijoittajat ostavat lainan Taaleri Varainhoito Oy:ltä, sovelletaan Suomen lakia. Ennakkotiedot on annettu Suomen lainsäädännön mukaisina. Lainaan sovelletaan lainan lopullisissa ehdoissa mainitun maan lakia.

Myyntirajoitukset
Tätä tarjousta ei kohdisteta henkilöille, joiden osallistuminen edellyttää lisäselostuksia, rekisteröinti- tai muita kuin Suomen lain edellyttämiä toimenpiteitä. Jokaisen velvollisuutena on noudattaa kyseisiä rajoituksia. Materiaalia ei saa jaella maissa, joissa jakelu tai tiedottaminen edellyttää edellisessä kappaleessa mainittuja toimenpiteitä tai on ristiriidassa kyseisen maan sääntöjen kanssa. Tarjousta ei siten kohdisteta luonnollisille tai oikeushenkilöille, joiden kotipaikka on maassa, jossa aineiston julkaiseminen tai saatavilla pitäminen on kielletty tai sallittavuutta on jollain tavoin rajoitettu. Mikäli tällainen luonnollinen tai oikeushenkilö kuitenkin hyväksyy tarjouksen, hänen ilmoitustaan ei tarvitse käsitellä.

The Notes have not been and will not be registered under the U.S. Securities Act of 1933 and are subject to U.S. tax law requirements. Subject to certain exceptions, Notes may not be offered, sold or delivered within the United States or to U.S. persons. Taaleri Wealth Management Ltd has agreed that it will not offer, sell or deliver any Notes within the United States or to U.S. persons. In addition, until 40 days after the commencement of the offering, an offer or sale of Notes within the United States by any dealer (whether or not participating in the offering) may violate the registration requirements of the Securities Act.

THIS DOCUMENT MAY NOT BE DISTRIBUTED DIRECTLY OR INDIRECTLY TO ANY CITIZEN OR RESIDENT OF THE UNITED STATES OR TO ANY U.S. PERSON. NEITHER THIS DOCUMENT NOR ANY COPY HEREOF MAY BE DISTRIBUTED IN ANY JURISDICTION WHERE ITS DISTRIBUTION MAY BE RESTRICTED BY LAW OR REGULATION.

Lainoihin liittyvistä riskeistä
Arvopaperimarkkinoilla sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoittaja vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista. Sijoittajan tulisi tästä syystä ennen sijoituspäätöksen tekemistä huolellisesti tutustua kaikkeen materiaaliin kokonaisuudessaan. Sijoittajalla tulee olla tarpeeksi tietoa ja kokemusta arvioida tarkoituksenmukaisesti kyseisen lainan etuja ja riskejä, markkinariskiä sekä myyntiesitteessä annettuja tietoja tai sitä tietoa, johon siinä viitataan.

Lainoille ei ole asetettu vakuutta ja se saattaa muuttua arvottomaksi, jos sen liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi tai ei noudata lainan ehtoja. Tällöin on mahdollista, että sijoittaja menettää sijoittamansa nimellisarvon tai osan siitä tai ei saa sijoituksesta odottamaansa tuottoa.

Lainojen tuotto riippuu valittujen kohde-etuuksien kehityksestä. Kohde-etuuksien taso voi vaihdella laina-aikana. Lisäksi kohde-etuuksien tasot tiettynä päivänä eivät välttämättä kuvasta lainojen toteutunutta tai tulevaa kehitystä. Kohde-etuuksien tulevasta kehityksestä ei voida antaa takeita. Kohde-etuuksiin sisältyvien osakkeiden hintojen ja näin ollen kohde-etuuksien tasojen vaihtelut voivat vaikuttaa lainojen arvoon. Sijoitus lainoihin ei ole sama asia kuin sijoitus joihinkin tai kaikkiin osakkeisiin, jotka sisältyvät kohde-etuuksiin, tai suoraan kohde-etuuksiin sidonnainen sijoitus.

Sijoittajan tulee myös ottaa huomioon, ettei sijoittaja hyödy kohde-etuuksiin sisältyvien osakkeiden mahdollisista osingoista, eikä välttämättä täysimääräisesti niihin liittyvistä yhtiötapahtumista.

Jälkimarkkinariski aiheutuu siitä, että lainojen jälkimarkkina-arvo muuttuu markkinakoron muutoksen seurauksena. Riski voi toteutua, jos sijoittaja myy lainan ennen eräpäivää tai jos liikkeeseenlaskija maksaa lainan ennenaikaisesti takaisin. Yleisen korkotason nousu lainan ostohetken ja myyntihetken tai ennenaikaisen takaisinmaksuhetken välisenä aikana saattaa laskea lainan arvoa ja yleisen korkotason lasku puolestaan saattaa nostaa lainan arvoa.

Sijoitusta lainoihin suositellaan vain, jos sijoittaja ei tarvitse sijoitettua pääomaa ennen eräpäivää. Liikkeeseenlaskijan tarjoama mahdollinen pääomaturva on voimassa vain eräpäivänä. Mikäli sijoittaja kuitenkin haluaa myydä lainan ennen eräpäivää, tapahtuu myynti sen hetkiseen markkinahintaan, joka voi olla joko enemmän tai vähemmän kuin sijoitettu nimellisarvo. Sijoittajalle voi siten koitua myös tappiota myydessään lainan jälkimarkkinoilla. On mahdollista, ettei lainoille muodostu laina-aikana jatkuvaa päivittäistä jälkimarkkinaa. Taaleri Varainhoito Oy pyrkii tarjoamaan ostohintaa lainoille normaaleissa markkinaolosuhteissa laina-ajan jokaisena sellaisena päivänä, joka on pankkipäivä sekä Helsingissä että Lontoossa, muttei takaa jälkimarkkinoita. Jälkimarkkinahintaan vaikuttavat muun muassa jäljellä oleva laina-aika, korkotaso, kohde-etuuden markkina-arvo ja volatiliteetti.