Taalerin joulukuussa 2023 alkanut omien osakkeiden takaisinosto-ohjelma päättyi 10.4.2024 pidettyyn yhtiökokoukseen.

Omien osakkeiden takaisinosto-ohjelma 19.12.2023

Taaleri Oyj:n hallitus päätti 19.12.2023 käynnistää omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman varsinaiselta yhtiökokoukselta 13.4.2023 saaneensa valtuutuksen perusteella. Osakkeiden hankinta aloitettiin 20.12.2023 ja viimeinen hankinta tehtiin 16.2.2024. Taaleri hankki ohjelmassa yhteensä 109 367 omaa osaketta.

Yhtiökokouksessa 10.4.2024 päätetyt valtuutukset

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla seuraavin ehdoin:

Osakkeita voidaan hankkia yhteensä enintään 2 000 000 kappaletta, mikä vastaa 7,05 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hankinta voidaan tehdä yhdessä tai useammassa erässä.

Osakkeiden osakekohtainen hankintahinta on Helsingin pörssin pörssilistalla muodostuva hinta tai muu markkinaehtoinen hinta.

Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yrityskauppojen, investointien tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi tai käytettäväksi osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai mitätöitäväksi, mikäli se on yhtiön ja osakkeenomistajien kannalta perusteltua.

Hallitukselle annettava valtuutus sisältää oikeuden päättää siitä, hankitaanko osakkeet suunnatusti vai osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Hankinta voi olla suunnattu vain, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

Hallituksella on oikeus päättää muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista.

Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöspäivämäärästä lukien.

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 13.4.2023 antaman yhtiön omien osakkeiden hankkimisvaltuutuksen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muista osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 § mukaisten osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavin ehdoin:

Hallitus voi antaa uusia osakkeita ja luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita yhteensä enintään 2 500 000 kappaletta, mikä vastaa 8,82 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Uudet osakkeet ja/tai optio-oikeudet sekä muut osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, tai investointien rahoittamiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää.

Hallitus voi päättää myös maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen.

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovuttaa ja/tai optio-oikeudet sekä muut osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet antaa joko maksua vastaan tai maksutta. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy.

Hallitus päättää kaikista muista osakeanteihin ja osakkeiden luovutuksiin liittyvistä seikoista sekä kaikista optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien ehdoista.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2025 saakka.

Tämä valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 13.4.2023 antaman valtuutuksen koskien osakeantia.