03.12.2018

TAALERI OYJ                                 LEHDISTÖTIEDOTE                     3.12.2018

Taaleri Energia sijoittaa 23,4 megawatin tuulipuistoon Ruotsissa

Taaleri Energia on allekirjoittanut sitovat projekti- ja rahoitussopimukset ensimmäisestä tuulipuistohankkeestaan Ruotsissa. Slagerydin tuulipuiston kokonaiskapasiteetti on 23,4 MW, joka muodostuu kuudesta 3,9 MW:n Nordex N131  tuulivoimalasta, ja se tuottaa vuosittain noin 71 GWh sähköä. Hankkeen arvioidaan vähentävän kasvihuonekaasupäästöjä noin 50 000 hiilidioksiditonnilla vuodessa.

Taaleri Energia tekee sijoituksen tähän Vetlandan kunnassa Etelä-Ruotsissa sijaitsevaan tuulipuistoon Taaleri Aurinkotuuli I  rahastosta. Hankkeen rakennustyöt aloitetaan välittömästi, ja tuulipuiston on tarkoitus olla täydessä sähköntuotannossa vuoden 2019 loppuun mennessä. BayWa r.e., saksalainen maailmanlaajuisesti toimiva uusiutuvan energia yritys, toimittaa tuulipuiston kiinteähintaisella avaimet käteen –sopimuksella sekä vastaa päivittäisestä operoinnista hankkeen valmistumisen jälkeen. Hankkeen velkarahoitus tulee Skandinaviska Enskilda Bankenilta (SEB), joka on yksi Pohjoismaiden johtavia projektirahoittajia.

”Meistä taalerilaisista on hienoa aloittaa sijoitustoiminta Ruotsissa yhteistyöllä BayWa r.e.:n ja SEB:n kanssa”, kommentoi Taaleri Energian liiketoimintajohtaja Kai Rintala. ”Näemme tämän ensimmäisenä monista tulevista sijoituksistamme Ruotsiin. Olemme Suomen suurin tuulipuistoja omistava ja operoiva pääomasijoittaja, jolla on portfoliossaan 110 turbiinia, mikä antaa meille uskoa toimintakykyymme NordPool-energiamarkkinoilla. Sijoittajamme arvostavat suuresti sitä, että voimme tarjota euromääräisiä sijoituksia tuulivoimaan myös Ruotsissa.”

Tietoa Taaleri Energiasta

Taaleri Energia on yksi Euroopan suurimmista tuuli- ja aurinkoenergiaan keskittyvistä sijoitustiimeistä. Kehitämme, rahoitamme ja hallinnoimme teollisen mittakaavan tuuli- ja aurinkoenergiahankkeita etupäässä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Taaleri Energia palvelee yksityisiä ja instituutiosijoittaja-asiakkaita ja on osa Taaleri-ryhmää, joka on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä. Taaleri-ryhmällä oli kesäkuun 2018 lopussa hallinnoitavia varoja 6,0 miljardia euroa.

Tietoa Taaleri Aurinkotuuli I  rahastosta

Taaleri Aurinkotuuli I on vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, jonka painopiste on teollisen mittakaavan tuuli- ja aurinkoenergiainvestointihakkeissa Euroopassa ja kehittyvillä markkina-alueilla.

Tietoa BayWa r.e.:stä

BayWa r.e on johtava uusiutuvan energian maailmanlaajuinen rakennuttaja, palveluntarjoaja, tukkumyyjä ja energiaratkaisujen tarjoaja. 16 miljardin euron BayWa Group  konserniin kuuluva BayWa r.e hakee ahkerasti uusia ratkaisuja, vie teknologiaa eteenpäin ja muovaa aktiivisena toimijana energia-alan tulevaisuutta.

Taaleri Oyj

Viestintä

Lisätietoja:

Liiketoimintajohtaja Kai Rintala, Taaleri Energia, puh. 040 162 5711, kai.rintala@taaleri.com

 

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy-konserni sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, Ficolo Oy, joka kehittää datakeskuksia sekä Turun Toriparkki Oy ja Munkkiniemi Group Oy, jotka ovat kiinteistöhankeyhtiöitä.

Taalerilla oli kesäkuun 2018 lopussa hallinnoitavia varoja 6,0 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 4 600. Taaleri Oyj:llä on noin 4 100 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

 Sophie Jolly, viestintäjohtaja, sophie.jolly@taaleri.com, puh. 040 828 7317

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taalerin taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous 2019
Seuraava
Taaleri arvioi vuoden 2018 liikevoittoprosentin pysyvän samalla tasolla kuin vuonna 2017