20.10.2016

Helsinki, 2016-10-20 13:36 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Taaleri Kiertotalous Ky ja Fortum ovat tänään sopineet Chempolis Oy:n kanssa sijoittavansa yhtiöön. Chempolis on biojalostusteknologiayritys, joka on erikoistunut tarjoamaan uudenlaisia ja kestäviä hiilineutraaleja biojalostusteknologioita biomassa-, energia-, öljy-, paperi-, alkoholi-, sokeri- ja kemianteollisuuteen.

Sopimus on osa Chempolis Oy:n omistus- ja rahoitusrakenteen uudelleenjärjestelyä. Sen tarkoituksena on yhtiön taseen ja liiketoiminnan vahvistaminen sekä liiketoiminnan avaaminen uusille kasvualueille.

Fortum sijoittaa yhtiöön 6,4 miljoonaa ja Taaleri 4,0 miljoonaa euroa. Uudelleenjärjestelyjen jälkeen Taalerin omistusosuus Chempolisesta on 21 prosenttia.  Fortum on suurin omistaja 34 prosentin omistusosuudellaan. Fortum selvittää myös mahdollisuutta investoida Chempoliksen teknologiaan perustuvaan pilottibiojalostamoon.

"Chempolis sopii sijoituskohteena hienosti kiertotalousrahastoomme. Tämä suomalainen perheyhtiö on kehittänyt biomassan jalostusteknologiaa yli 20 vuotta. Teknologia on kaupallistamisvaiheessa ja uusien sijoittajien myötä yhtiöllä on hyvä asema toteuttaa suuren kokoluokan hankkeita ympäri maailmaa”, kertoo sijoituspäällikkö Pontus Oinonen Taalerilta.

”Olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme yhteistyökumppaneiksemme energia-alan vahvoja visionäärejä, kuten energiateollisuuden edelläkävijä Fortum ja finanssikonserni Taaleri. Investoinnit vahvistavat asemaamme luotettavana toimijana kansainvälisillä markkinoilla ja tekevät mahdolliseksi yhtiön kasvun moniulotteisesti", Chempoliksen hallituksen puheenjohtaja Matti Sundberg sanoo.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätiedot:

Pontus Oinonen, sijoituspäällikkö, Taaleri, puh. 040 515 7751
Juhani Elomaa, toimitusjohtaja, Taaleri, puh. 040 778 9020
Esa Rousu, toimitusjohtaja, Chempolis, puh 040 505 5014

Chempolis lyhyesti:

Chempolis Oy on johtava teknologiayritys, joka on erikoistunut toimittamaan uudenlaisia hiilineutraaleja 3G formico® biojalostusteknologioita biomassa-, energia-, öljy-, paperi-, alkoholi-, sokeri- ja kemianteollisuuteen jalostamaan biomassaa kehittyneisiin ja laadukkaisiin biopohjaisiin tuotteisiin. Chempolis 3G formico® -biojalostusteknologiat ovat tehokkaita, kannattavia ja pyrkivät maksimoimaan sosiaaliset edut.

Avainluvut 2015:

- Liikevaihto     0,01 miljoonaa euroa
- Liikevoitto     -2,2 miljoonaa euroa
- Henkilöstö     13

Chempoliksen suurimmat omistajat:

- Fortum Power and Heat Oy, 34 %
- Perhe Rousu, 22 %
- Taaleri Kiertotalous Ky, 21 %
- Juha Hulkko, 10 %
- Fortel Invest Oy, 5 %
- Windermere International, 4 %

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssitalo, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy -konserni, Taaleri Sijoitus Oy -konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa analyysejä ja mediasisältöjä sijoittajille.

Taalerilla oli kesäkuun 2016 lopussa hallinnoitavia varoja 4,2 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 600. Taaleri Oyj:llä on noin 2 600 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

         Taneli Hassinen, viestintäjohtaja, puh. 040 504 3321, taneli.hassinen@taaleri.com

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleri Oyj: Johdon liiketoimet
Seuraava
Taaleri vauhdittamaan Naps Solarin kasvua