01.06.2017

Helsinki, 2017-06-01 13:03 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --  

  • Etukäteen ilmoitettu 100 miljoonan euron tavoitekoko on saavutettu ja rahastoon tehdään niin sanottu soft closing eli rahaston koon rajoittaminen
  • Erikoissijoitusrahasto Taaleri MikroRein on ollut Eurooppa-rahastojen tuottokärjessä perustamisestaan lähtien
  • Sijoitusrahastot toimivat tehokkaasti silloin, kun niiden koko ei kasva liian isoksi suhteessa sijoitettavaan kohdemarkkinaan

Taaleri tekee jo toistamiseen ennakkoon suunnitellun rahaston koon rajoittamisen eli niin sanotun ’soft closingin’. Soft closing tehdään nyt saksankielisen Euroopan pienyhtiöihin sijoittavan Erikoissijoitusrahasto Taaleri MikroReinin osalta 15.6.2017 klo 13.

Soft closing tarkoittaa sitä, että sen jälkeen kaikki rahastoon mukaan haluavat sijoittajat joutuvat maksamaan viiden prosentin merkintäpalkkion, joka ohjataan suoraan rahaston käyttöön eli osuudenomistajille. Sääntö varmistaa sen, että rahaston merkintävirrat todennäköisesti tyrehtyvät, jolloin rahasto pysyy sijoitusfilosofialtaan aidosti aktiivisena. Pienyhtiökentässä myös likviditeettinäkökulmat luovat rajoitteita rahaston koon kasvaessa liikaa.

”Jo rahaston lanseerausvaiheessa rahaston maksimikooksi ilmoitettiin 100 miljoonaa euroa. Noin puolitoista vuotta rahaston toiminnan alun jälkeen tuo rajapyykki on ylitetty ja rahaston soft closing tapahtuu. Ennen kesäkuun merkintäkierroksen merkintöjä rahastossa on lähes 600 osuudenomistajaa”, kertoo MikroReinin toinen salkunhoitaja Olli Viitikko.

MikroRein on toimintansa alusta marraskuusta 2015 lähtien ollut ylivoimaisesti parhaiten tuottanut suomalainen Eurooppa-rahasto 49,3 prosentin tuotollaan. Rahasto on menestynyt myös kansainvälisissä vertailuissa. Esimerkiksi Morningstarin ”Eurooppa pienyhtiöt osakkeet” -luokassa rahasto on selvästi korkeimpaan tuottoon yltänyt rahasto kuluneen vuoden tuotolla. Lisäksi Citywiren ”European Small & Medium Companies” -rahastovertailussa MikroRein on vastaavalla aikajaksolla kärkisijalla. Myös riskikorjatuilla mittareilla, kuten Sharpen luvulla, laskettuna rahaston tuotto on verrokkiryhmänsä paras.

”MikroRein on jälleen osoitus, että pienyhtiökentästä voi löytyä helmiä, jotka ovat monien suursijoittajien intressien ulkopuolella. Pyrimme jatkossakin kaivamaan alihinnoiteltuja osakkeita vakaalta alueelta”, sanoo rahaston toinen salkunhoitaja Jonas Koivula, jolla on pitkä kokemus saksankielisen Euroopan markkinoista.

Taalerilla on toimiva rahastokonsepti

Taalerilla on aiempaa kokemusta onnistuneesta ’soft closing’ -toimenpiteestä eli rahaston koon rajoittamisesta. Yhtiö teki ensimmäisenä Suomessa rahaston ’soft closingin’ kesäkuussa 2015.

”Suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittava Erikoissijoitusrahasto Taaleri MikroMarkka tulpattiin reilun 30 miljoonan euron kohdalla. Olihan tämä rahasto erinomaisten tuottojensa ansiosta erittäin suosittu”, myös MikroMarkan toisena salkunhoitajana toimiva Olli Viitikko sanoo. Toisena salkunhoitajana MikroMarkassa on Mika Heikkilä.

Kansainväliset tutkimukset ovat jo pidemmän aika nostaneet esiin rahaston koon merkityksen tehokkaassa ja aktiivisessa sijoittamisessa eli active share -ajattelussa. On todettu, että kun sijoitusrahaston koko kasvaa liian suureksi suhteessa kohdemarkkinaan, sijoittaminen muuttuu väistämättä haluttua passiivisemmaksi ja näkemyksettömämmäksi, vaikka rahastoa markkinoitaisiinkin sijoittajille aktiivisena rahastona.

”Piiloindeksoinnin väijyessä mitä arvaamattomimmissa paikoissa Taaleri on päättänyt noudattaa osakepoimintaan perustuvissa sijoitusratkaisuissaan aktiivista linjaa, jossa ei indeksikoostumuksia kumarrella. Osakevalinnat tehdään puhtaasti yhtiötasolta lähtien, toki riittävästä toimialahajautuksesta huolehtien”, Viitikko toteaa.

Halukkaat voivat tehdä merkintöjä 15.6.2017 klo 13 asti esimerkiksi Taaleri Kaupan tai oman yksityispankkiirin kautta.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Olli Viitikko, salkunhoitaja, puh. 040 450 3741, olli.viitikko@taaleri.com
Jonas Koivula, salkunhoitaja, puh. 050 500 4191, jonas.koivula@taaleri.com

 

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa analyysejä ja mediasisältöjä sijoittajille.

Taalerilla oli joulukuun 2016 lopussa hallinnoitavia varoja 4,8 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 900. Taaleri Oyj:llä on yli 2 800 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleri ja Lämpöhuolto yhdessä uudistamaan kaukolämpömarkkinoita
Seuraava
Taaleri Oyj: Johdon liiketoimet