13.09.2022

TAALERI OYJ                       SIJOITTAJAUUTINEN                       13.9.2022 KLO 9.30

Taalerin ensimmäinen bioteollisuusrahasto on kerännyt yli 100 miljoonaa euroa –  Ilmastorahasto teki rahastoon lisäsijoituksen


Taaleri Bioteollisuus I -rahasto saavutti yli 100 miljoonan euron koon toisella varainhankintakierroksellaan ja jatkaa varainkeruuta vahvan kysynnän siivittämänä. Rahasto on EU:n kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen 9 artiklan mukainen ns. tummanvihreä rahasto, joka tekee vain kestäviä sijoituksia kohteisiin, jotka esimerkiksi edistävät merkittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Rahaston ensimmäisistä investoinneista on päätetty, ja ensimmäiset varat kutsutaan välittömästi.

Rahaston ankkurisijoittaja, valtion omistama erityistehtäväyhtiö Ilmastorahasto Oy, teki rahastoon toisella varainhankintakierroksella option mukaisen viiden miljoonan euron lisäsijoituksen. Ilmastorahasto sijoitti bioteollisuusrahastoon 10 miljoonaa euroa jo ensimmäisellä kierroksella.

”Olemme erittäin iloisia rahaston varainhankinnan menestyksestä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Varojen keruu on edennyt hyvässä yhteistyössä Aktian kanssa, ja jatkamme sitä edelleen. Seuraava sulkeutuminen on rahaston viimeinen ja rahaston todennäköinen ns. hard cap. Rahastoon kerättävien varojen enimmäismäärä on 120 miljoonaa euroa”, sanoo Taaleri Bioteollisuuden johtaja Tero Saarno. “Olemme jo keränneet yli 25 prosenttia enemmän varoja kuin mikä oli rahastolle asetettu tavoite. Tämä kuvaa hyvin vastuullisten rahastotuotteiden kysyntää.”

Taaleri Bioteollisuus I on suljettu pääomarahasto, jonka toimikausi on 10 vuotta ja tavoitekoko 80 miljoonaa euroa. Rahasto sijoittaa teollisen mittakaavan tuotantolaitoksiin ja yhtiöihin, joilla voidaan nopeuttaa bioteollisuuden tuotannon skaalaamista. Tuotteet voivat olla esimerkiksi bio- ja kierrätyskuituja, luomulannoitteita, funktionaalisia biomateriaaleja ja neitseellisiä tuotteita korvaavia uusiomateriaaleja.

Taalerin visio on olla pohjoismainen edelläkävijä kestävään kehitykseen painottuvissa vaihtoehtoisissa sijoituksissa. Teemme pääomilla ja osaamisellamme parempaa tulevaisuutta, ja edistämme pääomarahastoillamme bioteollisuushankkeiden lisäksi mm. tuuli- ja aurinkovoimaa.

 

Lisätietoja:
Tero Saarno, johtaja, Taaleri Bioteollisuus, 050 373 1923, tero.saarno@taaleri.com


Taaleri lyhyesti

Taaleri on pohjoismainen pääomarahastoyhtiö, joka keskittyy uusiutuvaan energiaan ja muihin vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Ohjaamme pääomia taloudellisesti tuottaviin kohteisiin, joilla on kestävä ja myönteinen vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan. Yhdistämme toiminnassamme osaamisen, asiantuntemuksen, yritteliäisyyden ja vahvan merkityksellisyyden. Allekirjoitimme vuonna 2010 YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (UNPRI), ja liityimme vuonna 2021 Net Zero Asset Managers -aloitteeseen. Visiomme on olla pohjoismainen edelläkävijä kestävään kehitykseen painottuvissa vaihtoehtoisissa sijoituksissa.

Taalerilla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Pääomarahastot ja Strategiset sijoitukset. Pääomarahastot koostuu uusiutuvan energian, kiinteistöjen ja bioteollisuuden liiketoiminnoista. Strategiset sijoitukset -segmenttiin kuuluu Vakuutusosakeyhtiö Garantia.

Taalerilla on pääomarahastoissaan ja kanssasijoituksissaan hallinnoitavia varoja 2,4 miljardia euroa, ja yhtiön palveluksessa on noin 120 henkeä. Taaleri Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.taaleri.com

 
Siri Markula, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, 040 743 2177, siri.markula@taaleri.com  

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taalerin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Seuraava
Taaleri julkistaa tammi–syyskuun 2022 osavuosiraportin perjantaina 4.11.2022