09.01.2015

Helsinki, 2015-01-09 09:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) --

  • Taaleritehdas on Suomen viidenneksi suurin metsäomistaja yhteensä 71 500 hehtaarin suorilla ja välillisillä metsäomistuksillaan
  • Taaleritehtaan kolme Metsä-rahastoa tarjoavat sijoittajille täyden palvelun paketin metsäomistamiseen
Taaleritehdas on ostanut UPM:ltä noin 5500 hehtaaria metsätalousmaata. Ostetut metsäkiinteistöt sijaitsevat Kuhmossa ja Utajärvellä. Solmittuun metsätilakauppaan liittyy pitkäaikainen puukauppa- ja metsäpalvelusopimus UPM:n kanssa, mikä turvaa puulle vakaan menekin sekä metsien kestävän hoidon ostajan tavoitteiden mukaisesti. Kaupan osapuolet ovat sopineet, että kaupan hintaa ei julkaista. Taaleritehdas on ostanut Metsä-rahastoilleen viime vuosien aikana yhteensä noin 18.500 hehtaaria metsätalousmaata UPM:ltä. Tämän lisäksi Taaleritehdas osti kesäkuussa 2014 Finsilva Oy:sta 39,5 %, joka tarkoittaa välillisesti 53 000 hehtaarin metsäomistusta. Sijoittajina Taaleritehtaan Metsä-rahastoissa on noin 150 yksityistä suomalaisia sijoittajaa sekä institutionaalisia sijoittajia ja yhteisöjä. Taaleritehtaan Metsä hankkii lisää metsätiloja omistukseensa sopivien alueiden tullessa myyntiin. ”Taaleritehtaan Metsä on sijoittajalle helppo, täyden palvelun ratkaisu metsäomistamiseen. Me hoidamme kaikki käytännön asiat. Metsään sijoittaminen vaatii paljon osaamista. Kaikista metsäomistamiseen liittyvistä töistä – ostoista, myynneistä ja metsänhoidosta – vastaa Taaleritehdas, suomalaisen metsäosaamisen huippuammattilaisen Jyrki Ketolan johdolla”, kertoo Taaleritehtaan toimitusjohtaja Juhani Elomaa. UPM näkee rahastojen kanssa tehtävät metsäkaupat mielekkäinä: ”Olemme tehneet jo useita metsätilakauppoja eri metsärahastojen kanssa. Pitkäaikainen puukauppa- ja metsäpalvelusopimus osana sijoittaja-asiakkaiden kanssa tehtäviä metsätilakauppoja on molemmille osapuolille hyödyksi”, arvioi UPM:n metsätalousjohtaja Sauli Brander. Lue lisää Taaleritehtaan Metsästä ja metsän omistamisesta metsäsivuiltamme! http://www.taaleritehdas.fi/metsa Lisätietoja: Juhani Elomaa toimitusjohtaja Taaleritehdas Oyj puh. 040 778 9020 juhani.elomaa@taaleritehdas.fi Jyrki Ketola metsäasiantuntija Taaleritehtaan Metsä Puh. 0400 606 522 jyrki.ketola@taaleritehdas.fi Jorma Saarimaa johtaja UPM Metsä, maankäyttö ja kiinteistöt puh. 0400 254 084 Taaleritehdas lyhyesti Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas keskittyy yksityishenkilöiden kokonaisvaltaiseen yksityispankkiiripalveluun ja instituutioasiakkaiden omaisuudenhoitoon. Taaleritehtaalla on lisäksi pääomarahastotoimintaa, rahoitusyhtiötoimintaa sekä omaa sijoitustoimintaa. Taaleritehdas konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä, Taaleritehtaan rahoitusyhtiö Lainaamo Oy:stä sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:sta. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy, yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy sekä vero- ja lainopillista neuvontaa tarjoava Taaleritehtaan Holvi Oy. Taaleritehdas on myös aloittanut varainhoitopalveluiden tarjonnan Turkissa. Ryhmässä on yli 140 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa. Taaleritehdas on yrittäjävetoinen kasvuyritys. Taaleritehtaalla on hoidettavia varoja 3,3 miljardia euroa ja asiakkaita 2900 kesäkuun 2014 lopussa. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa. Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: www.taaleritehdas.fi Taaleritehdas nyt myös Twitterissä! Jyrki Ketola, metsäasiantuntija, Taaleritehtaan Metsä, puh. 0400 606 522 Eeva-Kaisa Tarkkonen, viestintäpäällilkkö, Taaleritehdas Oyj, puh. 0468787666

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleritehdas myy yli 500 vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulla
Seuraava
Kutsu Taaleritehdas Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen