16.06.2015

Helsinki, 2015-06-16 10:07 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --

  • Sijoitusrahastot toimivat tehokkaasti silloin, kun niiden koko ei kasva liian isoksi suhteessa sijoitettavaan kohdemarkkinaan
  • Taaleritehdas MikroMarkka sijoittaa pienyhtiöihin, ja on jo jonkin aikaa ollut rahastolistauksen ykkönen kaikista Suomeen sijoittavista rahastoista
  • Rahaston optimikoko on saavutettu

Kansainväliset tutkimukset ovat jo pidemmän aika nostaneet esiin rahaston koon merkityksen tehokkaassa ja aktiivisessa sijoittamisessa (ns. active share -ajattelu). On todettu, että kun sijoitusrahaston koko kasvaa liian suureksi suhteessa kohdemarkkinaan, muuttuu sijoittaminen väistämättä passiiviseksi, vaikka rahastoa markkinoitaisiinkin sijoittajille aktiivisena rahastona. Esimerkiksi suomalaisiin pienyhtiöihin sijoitettaessa rahaston maksimikoko on muutama kymmenen miljoonaa euroa, jotta rahasto on aidosti aktiivinen ja sijoittaja saa, mitä on luvattu.

Taaleritehdas MikroMarkka on sijoitusrahasto, joka sijoittaa pieniin, listattuihin yhtiöihin. Salkunhoitajana toimii yksi Suomen tunnetuimmista ja palkituimmista salkunhoitajista - Mika Heikkilä - yhdessä salkunhoitaja Olli Viitikon kanssa.  Salkunhoitajien tehtävänä on etsiä pienyhtiöiden helmiä – niitä, joilla on mahdollisuus moninkertaistaa osakekurssinsa seuraavien vuosien aikana. Taaleritehdas MikroMarkan sijoitustoiminta alkoi 3.12.2013 ja sijoitettavia varoja rahastoon on kertynyt tähän mennessä 32,5 miljoonaa euroa. Johtuen sijoituskohteiden pienestä määrästä ja markkina-arvosta on Taaleritehdas MikroMarkan enimmäiskoko määritelty 30 miljoonaan euroon, jotta varmistetaan sijoitusfilosofian toteutuminen eli sijoituksia vain pienyhtiöihin.

Rahasto on nyt suljettu niin sanotulla soft closingilla, joka tarkoittaa sitä, että tästä lähtien rahastoon mukaan haluavat sijoittajat joutuvat maksamaan 5 % merkintäpalkkion, joka menee suoraan rahaston käyttöön eli osuudenomistajille.  Rahaston soft closing on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Käytännössä sääntö varmistaa sen, että rahastoon ei tule enää uusia sijoituksia, jolloin rahasto pysyy aidosti aktiivisena sijoitusfilosofialtaan. Jos rahaston koko kasvaisi yli määritellyn optimirajan, muuttuisi sijoittaminen väistämättä passiivisemmaksi ja indeksinomaisemmaksi sijoittamiseksi. Suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittaessa ei rahasto voi näin toimia tai muuten se tulee antaneeksi sijoittajille tyhjiä lupauksia.

”Suomessa on viime vuodet valitettu pörssimarkkinoiden kuihtumista, koska listautumisia on aiempina vuosina tullut kovin vähän. Kuitenkin lähes puolet kappalemääräisesti Helsingin Pörssin yhtiöistä on markkina-arvoltaan alle 150 miljoonaa euroa”, kertoo salkunhoitaja Mika Heikkilä. ”Nämä yhtiöt edustavat Pörssin markkina-arvosta ainoastaan 1,2 prosenttia, joten ei tarvitse olla kovinkaan suuri sijoittaja, että ei enää osoita minkäänlaista kiinnostusta näihin yhtiöihin. Kuitenkin näissä yhtiöissä on löydettävissä todellisia helmiä”, jatkaa MikroMarkan toinen salkunhoitaja Olli Viitikko.

MikroMarkka-esittelyvideon voit katsoa täältä.

Lisätietoja: 

Mika Heikkilä
salkunhoitaja
Taaleritehdas Oyj
Puh. 050 554 3866
mika.heikkila@taaleritehdas.fi

Olli Viitikko
salkunhoitaja
Taaleritehdas Oyj
Puh. 040 450 3741
olli.viitikko@taaleritehdas.fi

 

Taaleritehdas lyhyesti

   

 Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas tarjoaa sijoitus, -rahoitus- ja vakuutuspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleritehtaalla on lisäksi omaa sijoitustoimintaa. Taaleritehdas-konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä viidestä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta, Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:stä. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy, yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy sekä vero- ja lainopillista neuvontaa tarjoava Taaleritehtaan Holvi Oy sekä osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Taaleritehdas on myös aloittanut varainhoitopalveluiden tarjonnan Turkissa. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa. Taaleritehdas on yrittäjävetoinen kasvuyritys. Taaleritehtaalla on hoidettavia varoja 3,4 miljardia euroa ja asiakkaita 3000 joulukuun 2014 lopussa. Koko finanssiryhmän asiakasmäärä on suoraan ja välillisesti 27 900 asiakkuutta. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa. 

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: www.taaleritehdas.fi
Taaleritehdas myös Twitterissä

         Mika Heikkilä, salkunhoitaja, Taaleritehdas Oyj, puh. 050 554 3866
         Eeva-Kaisa Tarkkonen, viestintäpäällikkö, Taaleritehdas Oyj, puh. 046 8787666

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleritehdas Oyj:ltä positiivinen tulosvaroitus: H1 liikevoiton odotetaan olevan merkittävästi ennakoitua parempi
Seuraava
Garantian A- luottoluokitus säilyy ennallaan