31.03.2020

TAALERI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 31.3.2020 KLO 15.O0

Taaleri Kiertotalous Ky:n sijoituskohde Touchpoint ostaa työvaateyritys Domino Workwear Oy:n    

Koko yhteiskunta on tällä hetkellä valtavien haasteiden edessä. Kasvun mahdollistaminen ja uusiutuminen yrityksenä on meille ensisijaisen tärkeää. Yrityksiltä suunnan näyttäminen ja edelläkävijyys vaatii määrätietoista tahtotilaa ja tulevaisuuteen panostamista – juuri nyt tarvitaan myös kykyä nähdä kriisin yli.  

Touchpoint suuntaa katseet tulevaisuuteen ostamalla työvaateyritys Domino Workwear Oy:n kokonaisuudessaan. ”Koemme, että yhtiöidemme vahvuudet täydentävät toisiaan ja yritysten yhteenliittymä on enemmän kuin osiensa summa”, sanoo Outi Luukko. Touchpoint on sen perustamisesta lähtien keskittynyt kestävän kehityksen edistämiseen. Yrityksellä on vahva tahtotila muuttaa ja uudistaa tekstiilialaa työvaateyritysten näkökulmasta. Domino Workwear on vastaavasti omalla osaamisellaan ollut jo useiden vuosien ajan luottokumppani Suomen merkittävimmille asiakkaille ja yritys on tunnettu tinkimättömyydestään laadussa ja toimitusvarmuudessa.

Yritysten yhdistyminen mahdollistaa seuraavan kasvuloikan ja kehityksen palvelutarjonnassa työvaatealalla, ensin Suomessa ja tulevaisuudessa myös kansainvälisesti. Lisäksi yrityskauppa luo entistä paremman valmiuden laajentaa kestävän kehityksen arvoketjua ja kiertotalouspalveluita uusille toimialoille.

”Tapamme tarttua tekemiseen tulee jatkossakin olemaan asiakaskeskeistä, innovatiivista ja innostavaa. Kumppanina mahdollistamme uuden ajan ekologisen työvaateratkaisun vahvalla ja funktionaalisella suunnittelulla, poistotekstiileille kiertotalouden palvelumallin sekä vastaamme isompiinkin hankkeisiin vankalla ammattitaidolla ja luotettavuudella”, Outi Luukko jatkaa.

Yritysten yhteenlaskettu liikevaihtoennuste (Touchpointin tilikausi päättyy 31.3.) vuodelta 2019 on noin 15 miljoona. Henkilökuntaa on yhdistymisen jälkeen yhteensä 20 henkeä. Yrityksen toimitusjohtajana jatkaa Outi Luukko ja toimipisteet ovat, kuten tähänkin asti, Helsingissä ja Tampereella. Domino Workwearin perustaja Pekka Rajala on jatkossa Touchpoint Oy:n hallituksen uusi jäsen ja Arto Pitkänen jatkaa yhtiön operatiivisessa toiminnassa. ”Olemme valtavan innoissamme yhdistymisestä. Meillä on nyt lisää muskeleita, yritystemme palvelut täydentävät toinen toisiaan ja uskomme että asiakkaamme tulevat hyötymään yhteisestä tulevaisuudestamme”, iloitsee Outi Luukko.

Touchpoint
Taaleri Pääomarahastot Oyn hallinnoiman pääomarahaston Taaleri Kiertotalous Ky:n osakkuusyhtiö TouchPoint Oy on vuonna 2008 perustettu suomalainen työvaatepalveluita tarjoava yritys. Yritys on alusta asti toiminut ekologisten ja vastuullisten ratkaisuiden edelläkävijänä. Yritysten työvaate ratkaisuja toimitetaan mm. seuraaville kumppaneille Hesburger, Sakupe, Viking Line, SOL Palvelut, Finavia, AirPro ja Scandic.

www.touchpoint.fi / Twitter @Touchpoint_FI / Facebook @touchpointoffice /Instagram touchpointfi 

Domino Workwear
Domino Workwear Oy on vuonna 2006 perustettu tamperelainen työvaateyritys. Yrityksen asiakaskuntaan kuuluvat mm. Puolustusvoimat, Uudenmaan Sairaalapesula ja Meira Nova.



Taaleri Oyj
Viestintä


Lisätietoa:
Outi Luukko, puhelin 0400 40 6083, outi.luukko@touchpoint.fi
Arto Pitkänen, puhelin 050 344 2105, arto.pitkanen@dominoworkwear.fi

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Lisäksi konserni tekee sijoituksia omasta taseestaan. 

Taalerilla oli vuoden 2019 lopussa hallinnoitavia varoja 7,1 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 5 500. Taaleri Oyj:llä on noin 4 700 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:
www.taaleri.com
www.taalerivarainhoito.com
www.taalerienergia.com
www.taalerikapitaali.com
www.garantia.fi

www.fellowfinance.fi

Taaleri Twitterissä

Sophie Jolly, Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 828 7317, sophie.jolly@taaleri.com

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taalerin kiinteistöliiketoiminnan johtajaksi ja Taaleri-konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Essi Sten
Seuraava
Taaleri-konsernin tammi-kesäkuun 2020 liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan jäävän viime vuoden vastaavasta ajankohdasta sijoitustoiminnan negatiivisen arvonkehityksen vuoksi