26.02.2015

Helsinki, 2015-02-26 09:35 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Taaleritehdas ilmoitti 12.12.2014 ostavansa Vakuutusosakeyhtiö Garantian. Mikäli Garantia kauppa toteutuu vuoden 2015 ensimmäisen kvartaalin aikana, siirtyy Taaleritehdas noudattamaan IFRS:ää 1.1.2015 alkaen. IFRS-standardien siirtymispäivä on 1.1.2014, mistä alkaen tilinpäätös laaditaan IFRS-standardien mukaisesti laadittuna Garantian kaupan toteutuessa. Taloudellinen informaatio perustuu tästä lähtien IFRS-standardeihin. Taaleritehtaan ensimmäinen IFRS-vuositilinpäätös laaditaan vuodelta 2015 ja ensimmäinen puolivuotiskatsaus ajalta 1.1.-30.6.2015 julkaistaan elokuussa 2015. Tämän tiedotteen sisältämä taloudellinen informaatio perustuu laadintahetkellä voimassa oleviin IAS/IFRS-standardeihin, jotka olivat voimassa 31.12.2014. Vuonna 2015 voimaan tulevilla standardeilla ei ole merkittävää vaikutusta esitettyihin tietoihin. Standardien käyttöönoton yhteydessä Taaleritehdas-konsernissa on sovellettu seuraavia IFRS 1 -siirtymästandardin sallimia helpotuksia: kertyneet muuntoerot 0,1 miljoonaa euroa on nollattu eikä IFRS 3-standardia ole sovellettu takautuvasti. Varat ja velat esitetään likvidiysjärjestyksessä, kuten IAS 1.63 todetaan johtavan esim. rahoituslaitoksen osalta luotettavampaan ja merkityksellisempään informaatioon kuin lyhyt- ja pitkäaikaisten erien erottaminen. Taaleritehtaan osavuosikatsauksessa ja tilinpäätöksessä esitetään rahoitusvarojen ja rahoitusvelkojen tarkempi maturiteettijakauma. TASE 1.1.2014, AVAAVA TASE 2014, milj. euroa FAS IFRS IFRS Lisätiet 31.12.2013 muutos 1.1.2014 o Vastaavaa (tilintarkastett (tilintarkastamat u) on) -------------------------------------------------------------------------------- Saamiset 11,5 11,5 luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja 11,0 11,0 julkisyhteisöiltä Osakkeet ja osuudet 0,4 0,4 Osakkeet ja osuudet 1,1 1,1 omistusyhteysyrityksissä Aineettomat hyödykkeet 1,3 1,3 Konserniliikearvo 3) 0,7 0,0 0,7 Muut aineettomat 0,6 0,6 hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 0,3 0,3 Muut varat 1,6 1,6 Siirtosaamiset ja 0,8 0,8 maksetut ennakot Laskennalliset 9) 0,0 0,1 0,1 verosaamiset 28,1 0,1 28,2 ================================================================================ IFRS IFRS Lisätiet 31.12.2013 muutos 1.1.2014 o Vastattavaa (tilintarkastett (tilintarkastamat u) on) -------------------------------------------------------------------------------- VIERAS PÄÄOMA 5,5 0,3 5,7 Muut velat 2,3 2,3 Siirtovelat ja saadut 7) 3,2 0,3 3,4 ennakot OMA PÄÄOMA 11) 22,6 -0,2 22,4 Osakepääoma 0,1 0,1 Muut sidotut rahastot -0,1 0,1 0,0 Käyvän arvon rahasto 1) -0,1 0,1 0,0 Vapaat rahastot 14,6 14,6 Edellisten tilikausien 1), 7) 4,3 -0,2 4,1 voitto(tappio) Tilikauden 3, 4 3,2 0,0 3,2 tulos/emoyhtiön omistajien osuus Määräysvallattomien 4) 0,4 0,0 0,4 omistajien osuus pääomista -------------------------- 28,1 0,1 28,2 ================================================================================ TULOSLASKELMA 1-12/2014, milj. euroa FAS IFRS IFRS KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS Lisätieto 1-12/2014 muutos 1-12/2014 -------------------------------------------------------------------------------- Palkkiotuotot 33,4 0,0 33,4 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan 8) 1,8 14,2 16,0 nettotuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista 0,0 0,0 sijoituksista Korkotuotot 3,3 3,3 Liiketoiminnan muut tuotot 2,9 2,9 -------------------------------------------------------------------------------- SIJOITUSPALVELUTOIMINNAN TUOTOT 41,5 14,2 55,7 Palkkiokulut -6,3 -6,3 Korkokulut 2), 6) -0,8 -0,5 -1,3 Hallintokulut Henkilöstökulut 7) -16,5 -0,5 -17,0 Muut hallintokulut -5,6 0,0 -5,6 Poistot ja arvonalentumiset 3) -0,2 0,2 0,0 konserniliikearvosta Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä -0,6 -0,6 Liiketoiminnan muut kulut 2) -3,4 -0,5 -4,0 Arvonalentumistappiot luotoista ja -0,5 -0,5 muista saamisista Osuus osakkuusyritysten tuloksesta 0,0 0,0 ---------- ---------------------------------------------------------------------- LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 7,6 12,8 20,4 Tuloverot 2), 10) -1,6 -2,6 -4,2 -------------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------- VARSINAISEN TOIMINNAN VOITTO (TAPPIO) 6,0 10,2 16,1 VEROJEN JÄLKEEN Vähemmistön osuus tilikauden 4) -1,1 1,1 0,0 voitosta/tappiosta ---------- TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 4,8 11,3 16,1 ================================================================================ FAS IFRS IFRS KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, IFRS Lisätieto 1-12/2014 muutos 1-12/2014 -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden voitto 4,8 11,3 16,1 Erät, jotka voidaan siirtää tulosvaikutteisiksi Muuntoerot 0 0,0 0,0 Erät, jotka voidaan siirtää 0 0,0 0,0 tulosvaikutteisiksi yhteensä TILIKAUDEN LAAJA TULOS 4,8 11,3 16,1 ================================================================================ Tilikauden voitosta -------------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön omistajien osuus 4,8 10,2 15,1 Määräysvallattomien osuus 4) 1,1 0,0 1,1 -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden laajasta tuloksesta -------------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön omistajien osuus 0,0 0,0 0,0 Määräysvallattomien osuus 0,0 0,0 0,0 -------------------------------------------------------------------------------- Yhteensä -------------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön omistajien osuus 4,8 10,2 15,1 Määräysvallattomien osuus 1,1 0,0 1,1 -------------------------------------------------------------------------------- TASE 31.12.2014, milj. euroa FAS IFRS IFRS Lisätiet 31.12.2014 muutos 31.12.2014 o Vastaavaa (tilintarkastett (tilintarkastamat u) on) -------------------------------------------------------------------------------- Saamiset 31,5 0,0 31,5 luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja 21,7 21,7 julkisyhteisöiltä Osakkeet ja osuudet 2) 9,0 -4,7 4,3 Osakkeet ja osuudet 2), 8) 0,3 78,9 79,2 omistusyhteysyrityksissä Aineettomat hyödykkeet 2,2 0,2 2,4 Konserniliikearvo 3) 0,5 0,2 0,7 Muut aineettomat 1,7 1,7 hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 0,6 0,6 Muut varat 6,9 6,9 Siirtosaamiset ja 5,7 -0,1 5,6 maksetut ennakot Laskennalliset 9) 0,1 0,1 verosaamiset ------------------ 78,1 74,2 152,3 ================================================================================ FAS IFRS IFRS Vastattavaa Lisätiet 31.12.2014 muutos 31.12.2014 o (tilintarkastett (tilintarkastamat u) on) -------------------------------------------------------------------------------- VIERAS PÄÄOMA 50,8 64,2 115,0 Velat yleisölle ja 2) 10,0 60,5 70,5 julkisyhteisöille Yleiseen liikkeeseen 6) 30,0 -0,2 29,8 lasketut velkakirjat Muut velat 2,8 2,8 Siirtovelat ja saadut 7) 8,0 1,3 9,3 ennakot Laskennalliset verovelat 10) 0,0 2,6 2,6 OMA PÄÄOMA 11) 27,3 10,0 37,3 Osakepääoma 0,1 0,1 Muut sidotut rahastot 0,0 0,0 0,0 Käyvän arvon rahasto 0,0 0,0 0,0 Vapaat rahastot 14,6 0,0 14,6 Edellisten tilikausien 1), 7) 6,1 -0,1 6,0 voitto(tappio) Tilikauden 2, 3, 4 4,8 10,2 15,1 tulos/emoyhtiön omistajien osuus Määräysvallattomien 4) 1,5 -0,1 1,4 omistajien osuus pääomista -------------------------- 78,1 74,2 152,3 ================================================================================ IFRS-SIIRTYMISESTÄ AIHEUTUVAT MUUTOKSET TAALERITEHDAS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEISSA 1. Laatimisperusta Taaleritehtaan konsernitilinpäätös laaditaan kansainvälisten IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) mukaisesti. Tilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan niitä IAS- ja IFRS-standardeja ja SIC- ja IFRIC-tulkintoja, jotka olivat voimassa 31.12.2014. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla viitataan niihin standardeihin ja tulkintoihin, jotka on hyväksytty Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1606/2002 mukaisesti. IFRS-standardien ohella Taaleritehdas-konsernin tilinpäätöksen laadintaan sovelletaan sijoituspalveluyrityksiin sovellettavia määräyksiä ja ohjeita. Käyttöönoton yhteydessä sovellettiin IFRS 1 -standardia: Ensimmäinen IFRS-standardien käyttöönotto. Konsernissa on sovellettu IFRS 1 sallimaa ensilaatijan helpotusta (IFRS 1.D13) ja esitetty kertyneet muuntoerot nollan suuruisina. Muutoksen vaikutus konsernin omiin pääomiin oli -0,1 miljoonaa euroa. Ensilaatijan helpotuksena IFRS 3 standardia ei ole sovellettu takautuvasti. Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää johdolta arvioiden tekemistä ja harkintaa laskentaperiaatteiden soveltamisessa. Keskeiset arvioita ja harkintaa edellyttävät laskentakäytännöt tuodaan esille tilinpäätöksen laadintaperiaatteissa tai liitetiedoissa. 2. Konsolidoidut konserniyhtiöt, IFRS muutokset FASiin verrattuna Konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiön Taaleritehdas Oyj:n sekä tytäryhtiöt, joista emoyhtiö omistaa joko suoraan tai välillisesti enemmän kuin 50 prosenttia osakekannan äänimäärästä tai joissa emoyhtiöllä on muutoin määräysvalta. Määräysvallalla tarkoitetaan oikeutta määrätä toisen yhtiön talouden ja liiketoiminnan periaatteista hyödyn saamiseksi sen toiminnasta. Konsernin keskinäinen osakeomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä. Luovutettu vastike ja hankitun yhtiön yksilöitävissä olevat varat ja vastattavaksi otetut velat on arvostettu käypään arvoon hankintahetkellä. Nettovarat ylittävä osuus hankintamenosta esitetään liikearvona. Mikäli hankintameno on pienempi kuin nettovarojen käypä arvo, erotus tuloutetaan välittömästi. IFRS 10 ”Konsernitilinpäätös” mukaan määräysvalta ratkaisee, sisällytetäänkö tietty yhteisö emoyrityksen konsernitilinpäätökseen. Sijoittajan on riippumatta siitä, millä tavoin se on osallisena yhteisössä (sijoituskohde), ratkaistava, onko se emoyritys, arvioimalla, onko sillä määräysvalta sijoituskohteessa (IFRS 10.5). Sijoittajalla on määräysvalta sijoituskohteessa, kun se olemalla osallisena sijoituskohteessa altistuu sijoituskohteen muuttuvalle tuotolle tai on oikeutettu sen muuttuvaan tuottoon ja se pystyy vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä sijoituskohdetta koskevaa valtaansa (IFRS 10.6). Taaleritehdas Oyj:llä on IFRS 10:n mukainen määräysvalta Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:ssä. Tämä perustuu siihen, että Taaleritehdas Oyj altistuu tällä hetkellä täysimääräisesti Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:stä saatavalle muuttuvalle tuotolle ja pystyy tällä hetkellä vaikuttamaan tähän tuottoon käyttämällä valtaansa Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:ssä. Näin ollen Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky on IFRS 10:n mukaan Taaleritehdas Oyj:n tytäryhtiö ja yhdistellään Taaleritehdas –konsernin IFRS-tilinpäätökseen. Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:llä on IAS 28:n mukainen huomattava vaikutusvalta Finsilva Oyj:ssä. Tämä perustuu siihen, että Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:llä on yli 20 prosenttia äänivallasta Finsilva Oyj:ssä. Koska Taaleritehtaan Metsärahasto Ky:llä ei ole äänivallan lisäksi muulla tavoin syntynyttä huomattavaa vaikutusvaltaa, Finsilva Oyj on Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n osakkuusyhtiö ja yhdistellään Konsernin IFRS-tilinpäätökseen IAS 28:n periaatteiden mukaisesti. Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n konsolidoinnin vaikutus konsernin IFRS tulokseen on 10,5 miljoonaa euroa Finsilva Oyj:n käyvän arvon muutoksen jälkeen. Yhtiön kuluina on konsolidoitu rahoituskorko -0,6 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan muihin kuluihin kirjattu Finsilva Oyj:n osakkeista maksettu varainsiirtovero -0,5 miljoonaa euroa. Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyritys erään on lisätty Finsilva Oyj:n hankintameno 64,7 miljoonaa euroa ilman varainsiirtoveroa. Käyvän arvon muutoksen vaikutus on kuvattu kohdassa 8 ja käyvän arvon muutoksesta laskettu laskennallinen verovelka on esitetty kohdassa 10. Velat yleisölle ja julkisyhteisölle erään on lisätty Finsilva Oyj:n osakkeen rahoitusta varten otettu laina 60,5 miljoonaa euroa. Konsolidoinnin vaikutukset rahavirtalaskelmaan; - Liiketoiminnan rahavirran oikaisuna on vähennetty Finsilva Oyj:n osakkeen käyvän arvon muutos 14,2 miljoonaa euroa. - Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäyksenä on kirjattu rahoituksen korkovelka 0,6 miljoonaa euroa. - Investointien rahavirtaan on lisätty Finsilva Oyj:n hankintameno 64,7 miljoonaa euroa. Muista sijoituksesta on eliminoitu konsernin FAS tilinpäätökseen sisältyneet Metsärahasto II Ky:n pääomat 4,7 miljoonaa euroa. - Rahoituksen rahavirtaan on lisätty Finsilva Oyj:n osakkeiden hankintaan otettu pitkäaikainen laina 60,5 miljoonaa euroa. - Rahavarojen lisäys vastaa konsolidoidun Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n käteisvaroja. 3. Liikearvo 1.1.2014 jälkeen tapahtuneiden liiketoimintojen yhdistämisissä syntyvä liikearvo kirjataan määrään, jolla luovutettu vastike, määräysvallattomien omistajien osuus käyvin arvoin hankinnan kohteessa ja aiemmin omistettu osuus yhteenlaskettuna ylittävät ryhmän osuuden hankitun nettovarallisuuden käyvästä arvosta. Aiemmin tapahtuneissa hankinnoissa liikearvo vastaa sitä osaa hankintamenosta, joka ylittää ryhmän osuuden hankittujen yksilöitävissä olevien varojen, velkojen ja ehdollisten velkojen nettomääräisestä käyvästä arvosta hankinta-ajankohtana. IFRS:n mukaisesti liikearvo testataan vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta, kun vastaavasti FAS tilinpäätösperiaatteiden mukaisesti liikearvosta tehdään suunnitelman mukaiset poistot. Arvonalentumistestausta varten liikearvo kohdistetaan rahavirtaa tuottaville yksiköille, jotka ovat joko liiketoimintasegmenttejä tai niihin kuuluvia yrityksiä. Liikearvo arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä kertyneillä arvonalentumistappioilla. Mikäli hankintameno on pienempi kuin nettovarojen käypä arvo, erotus tuloutetaan välittömästi. IFRS 3:a ei sovelleta takautuvasti. IFRS tilinpäätöksessä on peruttu FAS tilinpäätöksessä tehdyt liikearvopoistot tilikaudelta 1.1.-31.12.2014 yhteensä 0,2 miljoonaa euroa. Poistot on palautettu osaksi liikearvoa. Jatkossa liikearvosta tehdään tilinpäätöksen yhteydessä arvonalentumistestaus. Konsolidoinnin vaikutukset rahavirtalaskelmaan; - Liiketoiminnan rahavirran oikaisuna on eliminoitu konsernin liikearvopoistojen palautus yhteensä 0,2 miljoonaa euroa. 4. Määräysvallattomien omistajien osuudet Tilikauden tuloksen jakautuminen emoyhtiön omistajien osuuteen ja määräysvallattomien omistajien osuuteen esitetään tuloslaskelmassa, ja laajan tuloksen jakautuminen esitetään erillisessä laajassa tuloslaskelmassa. Tilikauden tulos sekä laaja tulos kohdistetaan määräysvallattomille omistajille siinäkin tapauksessa, että sen seurauksena määräysvallattomien omistajien osuudesta tulisi negatiivinen. Määräysvallattomien omistajien osuus omasta pääomasta esitetään taseessa osana omaa pääomaa. Määräysvallattomien omistajien osuus hankinnan kohteessa arvostetaan joko käypään arvoon tai suhteellisena osuutena hankinnan kohteen nettovarallisuudesta. Arvostamisperiaate määritetään erikseen kullekin hankinnalle. FAS tuloslaskelman vähemmistön osuus tilikauden tuloksesta 1,1 miljoonaa euroa on siirretty osaksi konsernin laajaa tuloslaskelmaa. Määräysvallattomille omistajille on kohdistettu aiempien vuosien kohdistamattomat osuudet syntyneistä tappioista. Näiden vaikutus konsernin omiin pääomiin on yhteensä 0,1 miljoonaa euroa. 5. Rahoitusvelkojen ja rahoitussaamisten efektiivinen korko Rahoitusvarat ja –velat arvostetaan taseeseen merkittäessä käypään arvoon, johon lisätään kyseisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvelan hankinnasta tai liikkeeseenlaskusta välittömästi johtuvat transaktiomenot, kun kyseessä on sellainen rahoitusvaroihin kuuluva erä tai rahoitusvelka, jota ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Alkuperäisen kirjaamisen jälkeen rahoitusvaroihin kuuluvat lainat ja muut saamiset ja rahoitusvelkoihin kuuluvat muut velat arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon käyttäen efektiivisen koron menetelmää. Efektiivisen koron menetelmä on menetelmä, jota käytetään rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvelan jaksotetun hankintamenon laskemiseen ja korkotuoton tai -kulun kohdistamiseen asianomaiselle ajanjaksolle. Efektiivinen korko on se korkokanta, jota käyttäen rahoitusinstrumentin odotettavissa olevana juoksuaikana tai - mikäli tämä on asianmukaista - lyhyemmän ajanjakson kuluessa saatavaksi tai suoritettavaksi arvioidut vastaiset maksut tulevat diskontatuiksi täsmälleen kyseisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvelan nettokirjanpitoarvon suuruisiksi. Efektiivistä korkokantaa laskettaessa yhteisön on arvioitava rahavirrat ottamalla huomioon rahoitusinstrumentin kaikki sopimusehdot, mutta ei vastaisia luottotappioita. Laskelmaan on sisällytettävä kaikki sellaiset sopimuspuolten välillä suoritettavat tai saatavat palkkiot ja korkopisteet, jotka ovat kiinteä osa efektiivistä korkoa, transaktiomenot sekä kaikki muut yli- tai alikurssit. IAS 39.43 mukaan rahoitusvaroihin kuuluvat erät tai rahoitusvelat tulee arvostaa käypään arvoon, johon lisätään kyseisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvelan hankinnasta tai liikkeeseenlaskusta välittömästä johtuvat transaktiomenot, kun kyseessä on sellainen rahoitusvaroihin kuuluva erä tai rahoitusvelka, jota ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti. IFRS:n mukaisesti laadittuun tilinpäätökseen on huomioitu yleiseen liikkeeseen laskettujen velkakirjojen transaktiokulut, kun FAS tilinpäätöksessä joukkovelkakirjalaina on arvostettu sen nimellisarvoon. Oleellisin IFRSään siirtymisen vaikutus efektiivisen koron osalta on yleiseen liikkeeseen laskettujen velkakirjojen arvostus, jota on käsitelty kohdassa 6. 6. Muut rahoitusvelat Muut rahoitusvelat -luokkaan sisällytetään muut kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi luokitellut rahoitusvelat. Muita rahoitusvelkoja ovat muut velat luottolaitoksille ja asiakkaille sekä liikkeeseen lasketut velkakirjat. Muut rahoitusvelat kirjataan taseeseen selvityspäivänä ja arvostetaan alkuperäisen kirjaamisen jälkeen jaksotettuun hankintamenoon käyttäen efektiivisen koron menetelmää. Kiinteäkorkoisten joukkovelkakirjalainojen nimellisarvon ja hankintahinnan välinen erotus jaksotetaan korkokuluihin lainan juoksuajalle efektiivisen koron menetelmällä. Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat on arvostettu IFRS taseessa jaksotettuun hankintamenoon. IFRS muutoksena on tilikauden korkoa oikaistu 0,1 miljoonaa euroa. Velkapääomista on oikaistu lainan juoksuajalle jaksotettu transaktiomeno myös 0,1 miljoonaa euroa. Joukkovelkakirjalainoista tehdyt oikaisut ovat yhteensä 0,2 miljoonaa euroa. Konsolidoinnin vaikutukset rahavirtalaskelmaan; - Liiketoiminnan rahavirran oikaisuna on vähennetty liikkeeseen laskettujen velkakirjojen efektiivisen korkokirjauksen tulosvaikutus 0,1 miljoonaa euroa. 7. Osakeperusteiset työsuhde-etuudet (IFRS 2) Konsernissa on käytössä henkilöstön pitkäaikainen palkitsemisjärjestelmä, jonka perusteella niihin kuuluvat henkilöt voivat saada osittain Taaleritehtaan B-osakkeina ja osittain rahana selvitettävän palkkion ns. ansainta- ja sitouttamisjakson aikana suorittamastaan työsuorituksesta. Nämä palkitsemisohjelmat kirjataan suoritustavasta riippuen joko omana pääomana tai käteisvaroina maksettavina osakeperusteisina liiketoimina. Omana pääomana maksettavat osakeperusteiset työsuhde-etuudet arvostetaan käypään arvoon niiden myöntämishetkellä. Kuluksi kirjattava määrä jaksotetaan henkilöstökuluihin ja oman pääoman lisäykseksi oikeuden syntymisajanjakson kuluessa. Rahana maksettavat osakeperusteiset palkkiot ja niitä vastaava velka arvostetaan käypään arvoon kunkin kauden päättyessä. Kuluksi kirjattava määrä jaksotetaan henkilöstökuluihin ja siirtovelkoihin oikeuden syntymisajanjakson kuluessa. Toteutettavien osakkeiden arvioitu lukumäärä tarkastetaan neljännesvuosittain. Alkuperäisiin arvioihin tehtävien tarkistusten mahdolliset vaikutukset kirjataan henkilöstökuluna tuloslaskelmaan, ja vastaava oikaisu tehdään omaan pääomaan ja siirtovelkoihin. Osakeperusteisista palkitsemisjärjestelyistä on tilikauden 1.1.-31.12.2014 tulokseen kirjattu kulua -0,5 miljoonaa euroa henkilöstökulujen lisäykseksi. Siirtovelkojen lisäyksenä työsuhde-etuuksista kirjattiin yhteensä 0,7 miljoonaa euroa. Konsolidoinnin vaikutukset rahavirtalaskelmaan; - Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäyksenä on kirjattu työsuhde-etuuksista aiheutuva siirtovelka 0,7 miljoonaa euroa. - Rahoituksen rahavirtaan on lisätty osakeperusteisista palkitsemisjärjestelyistä aiheutuva omien osakkeiden lisäys. 8. Tuloksen kautta käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat (IAS 39) Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n osalta on sovellettu IAS 28.17 mukaista vapautusta pääomaosuusmenetelmän soveltamisesta Taaleritehdas-konsernin tilinpäätöksessä. Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n määräysvallan perusteet on selvitetty kappaleessa 2. Konsolidoidut konserniyhtiöt, IFRS muutokset FASiin verrattuna. Finsilva Oyj käsitellään finanssisijoituksena ja luokitellaan käypään arvoon tulosvaikutteiseksi arvostettavaksi rahoitusvaraksi. Koska Finsilva Oyj:n sijoituksen omistaja on Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky, kyseessä on Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n sijoitusomaisuus, joka konsolidoituu Taaleritehtaan tilinpäätökseen kun tytäryhtiönä konsolidoitava Taaleritehtaan Metsärahasto II yhdistellään konsernitilinpäätökseen. Käyvän arvon muutos esitetään Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot alla. Arvostus perustuu saatuun ulkopuoliseen arvostukseen. Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n omistamien Finsilva Oyj:n osakkeiden käypä arvo per 31.12.2014 on 78,9 miljoonaa euroa. Käyvän arvon muutos 14,2 miljoonaa euroa on kirjattu tulosvaikutteisesti Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuottoihin ja lisäyksenä osakkeen arvoon. Verovaikutus on esitetty kohdassa 10. Rahavirtalaskelman vaikutukset on esitetty kohdassa 2. 9. Laskennalliset verosaamiset (IAS 12.34) Konserni ei ollut FAS tilinpäätöksessään 31.12.2013 kirjannut laskennallisia verosaamisia. IAS 12.34 standardin mukaisesti IFRS tilinpäätöksessä kirjataan laskennallinen verosaaminen konsernin tytäryhtiön käyttämättömistä verotuksellisista tappioista. Vastaava kirjaus tehdään FAS tilinpäätökseen 31.12.2014. Laskennallinen verosaatava on kirjattu suoraan voittovaroihin. Laskennallinen verosaaminen 1.1.2014 on laskettu yhtiöstä, jossa määräysvallattomien osuus on 30 %. Verosaamisena kirjattiin avaavaan IFRS taseen voittovarojen ja siirtosaamisen lisäyksenä 0,1 miljoonaa euroa. Veron tulosvaikutuksesta kirjattiin määräysvallattomille omistajille osuuden lisäystä 0,03 miljoonaa euroa. 10. Laskennalliset verovelat (IAS 12.5) Laskennalliset verovelat ovat tulevilla kausilla maksettavaksi tulevia veroja, jotka perustuvat veronalaisiin väliaikaisiin eroihin. Laskennallinen verovelka on laskettu myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutoksesta ja kirjattu laajan tuloksen eriin. Tuloslaskelman verojen ja laskennallisen verovelan lisäykseen on Finsilva Oyj:n osakkeiden käyvän arvon muutoksesta kirjattu laskennallinen verovelka yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Laskennallisilla verosaamisilla/-veloilla ei ole vaikutusta rahavirtoihin. 11. Oman pääoman muutokset Taaleritehtaan Metsärahasto II Ky:n yhdistelyllä ja sitä kautta Finsilva Oyj:n osakkeiden käyvän arvon muutoksella on suurin vaikutus konsernin omiin pääomiin yhteensä 10,5 miljoonaa euroa. Alla olevassa taulukossa on esitetty muut muutokset IFRS standardien mukaan jaoteltuna. OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET 1.1.2014 31.12.2014 (milj. euroa) -------------------------------------------------------------------------------- Oma pääoma FASin mukaan 22,6 27,3 IFRS 1 Ensimmäinen Muuntoerojen nollaus -0,1 -0,1 IFRS-standardien käyttöönotto IFRS 2 Osakeperusteiset Osakeperusteiset -0,3 -0,7 maksut työsuhde-etuudet IFRS 3 Liiketoimintojen Määräysvallattomien yhdistäminen omistajien osuus aiemmin kumuloituneista 0,0 0,1 tappioista IAS 12 Tuloverot Laskennalliset verosaamiset 0,1 -2,6 ja -velat IAS 28 Sijoitukset Osakkuusyritysyhdistely/Taal - 13,1 osakkuus- ja eritehtaan yhteisyrityksiin Metsärahasto II Ky, sisältäen Finsilva Oyj sijoituksen käyvän arvon muutoksen IAS 36 Omaisuuserien Liikearvopoistojen palautus - 0,2 arvonalentuminen IAS 39 Rahoitusinstrumentit Rahoitusvelkojen käyvän - 0,1 arvon arvostus/ Joukkovelkakirjalainan arvostus IFRS oikaisut yhteensä -0,2 10,0 Oma pääoma IFRSn mukaan 22,4 37,3 ================================================================================ TAALERITEHDAS KONSERNIN FAS IFRS IFRS RAHOITUSLASKELMA, milj. euroa 1.1.- 1.1.- Lisätiet 31.12.2014 muutos 31.12.2014 o (Tilintarkas (Tilintarkas - - tettu) tamaton) Liiketoiminnan rahavirta: Liikevoitto (tappio) Tulos 7,6 12,8 20,4 Suunnitelman mukaiset poistot 0,6 0,6 Konserniliikearvon poisto ja 3) 0,2 -0,2 0,0 vähennys Muut oikaisut Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien sijoitusten käyvän arvon muutos 2), 8) 0,0 -14,2 -14,2 Muut oikaisut 6) 0,5 -0,1 0,4 Rahavirta ennen käyttöpääoman 8,8 -1,7 7,1 muutosta Käyttöpääoman muutos Lainasaamisten lisäys -10,6 -10,6 (-)/vähennys ( ) Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys (-)/ vähennys( ) -10,4 -10,4 Lyhytaikaisten korottomien 2), 7) 4,2 1,1 5,2 velkojen lisäys( )/ vähennys (-) Liiketoiminnan rahavirta ennen -8,0 -0,6 -8,7 rahoituseriä ja veroja Maksetut välittömät verot (-) -0,6 -0,6 Liiketoiminnan rahavirta (A) -8,6 -0,6 -9,2 ================================================================================ Investointien rahavirta: Investoinnit aineellisiin ja -1,8 -1,8 aineettomiin hyödykkeisiin Investoinnit tytär- ja osakkuusyrityksiin hankinta- hetken rahavaroilla 2) -0,5 -64,7 -65,2 vähennettynä Investoinnit muihin 2) -7,6 4,7 -2,9 sijoituksiin Investointien rahavirta (B) -10,0 -60,0 -69,9 ================================================================================ Rahoituksen rahavirta: Omien osakkeiden hankkiminen 7) -0,1 0,1 0,1 Yleiseen liikkeeseen lasketut 30,0 30,0 velkakirjat Lyhytaikaisten lainojen nostot 10,0 10,0 Pitkäaikaisten lainojen nostot 2) 0,0 60,5 60,5 Maksetut osingot ja muu -1,4 -1,4 voitonjako Rahoituksen rahavirta (C) 38,6 60,6 99,2 ================================================================================ Rahavarojen lisäys/vähennys 2) 20,0 0,0 20,0 (A B C) Rahavarat tilikauden alussa 11,5 0,0 11,5 Rahavarat tilikauden lopussa 31,5 0,0 31,5 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarojen erotus 20,0 0,0 20,0 Lisätietoja: Minna Smedsten talousjohtaja Taaleritehdas Oyj puh. 040-7001738 Taaleritehtaan Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Merasco Oy, puh. 09-6129 670 Taaleritehdas lyhyesti Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas keskittyy yksityishenkilöiden kokonaisvaltaiseen yksityispankkiiripalveluun ja instituutioasiakkaiden omaisuudenhoitoon. Taaleritehtaalla on lisäksi pääomarahastotoimintaa, rahoitusyhtiötoimintaa sekä omaa sijoitustoimintaa. Taaleritehdas konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä, Taaleritehtaan rahoitusyhtiö Lainaamo Oy:stä sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:sta. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy, yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy sekä vero- ja lainopillista neuvontaa tarjoava Taaleritehtaan Holvi Oy. Taaleritehdas on myös aloittanut varainhoitopalveluiden tarjonnan Turkissa. Ryhmässä on yli 150 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa. Taaleritehdas on yrittäjävetoinen kasvuyritys. Taaleritehtaalla on hoidettavia varoja 3,4 miljardia euroa ja asiakkaita 3000 joulukuun 2015 lopussa. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa. Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: www.taaleritehdas.fi Taaleritehdas nyt myös Twitterissä

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Osakkeiden mitätöinti ja rekisteröinti kaupparekisteriin
Seuraava
Taaleritehdas Oyj:n hallitus on päättänyt osakeannista