19.01.2018

Taaleri kehittää mittavaa asuntokohdetta Barrien kaupungissa Kanadassa, sata kilometriä Torontosta pohjoiseen. Taaleri Sijoitus Oy:n kanadalainen tytäryhtiö on hankkinut tarkoitusta varten noin 4,2 miljoonan euron arvoisen tontin yhdessä Aalto Real Estate -yhtiön kanssa. Taalerin osuus sijoituksesta on 3,8 miljoonaa euroa.

Tontissa on kaavoitusprosessi käynnissä korkealaatuisen asuinkerrostalon rakentamiseksi. Taalerin kehittämä hanke on kooltaan noin 25 000 kerrosneliömetriä. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan rakentaminen voisi alkaa syksyllä 2018, jolloin kerrostalo valmistuisi arviolta vuoden 2021 alkuun mennessä.

Simcoe-järven rannalla sijaitseva Barrie on runsaan 160 000 asukkaan kaupunki, joka kuuluu Toronton talousalueeseen Ontarion provinssissa. Junamatka Barrien ja Toronton välillä kestää 80 minuuttia.

”Tämä jatkaa tarkasti valikoitujen kansainvälisten kiinteistöhankkeidemme sarjaa. Meillä on jo Afrikassa useita kohteita, joissa tuotto-odotukset ovat selvästi eurooppalaista tasoa korkeampia. Etsimme tuottopotentiaalin kannalta ihanteellisimmat hankkeet, joissa pystymme tarjoamaan sekä osaamista että pääomia”, Taalerin kiinteistörahastoista vastaava johtaja Jouni Alho kertoo.

Taalerin hallinnoimat pääomarahastot ovat sijoittaneet noin 140 miljoonaa euroa myös Itä-Afrikan nopeasti kehittyvien metropolien kiinteistökohteisiin sijoitustoiminnan kansainvälistymisen ensimmäisessä vaiheessa. Suomessa Taaleri on rahastoineen mukana kiinteistökehityksessä sekä vuokra-asumisen liiketoiminnassa.

Taaleri
Viestintä

Lisätietoja:

Jouni Alho, johtaja, kiinteistörahastot, 050 305 4104, jouni.alho@taaleri.com

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa analyysejä ja markkinainformaatiota sijoittajille.

Taalerilla oli kesäkuun 2017 lopussa hallinnoitavia varoja 5,3 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 4 300. Taaleri Oyj:llä on yli 3 200 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

 Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi
www.inderes.fi

Taaleri Twitterissä

Taneli Hassinen, viestintäjohtaja, taneli.hassinen@taaleri.com, puh. 040-5043321

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Asian vireilletulo koskien Vakuutusosakeyhtiö Garantian mahdollista vakuutustapahtumaa ja korvausvaatimusta
Seuraava
Taaleri käynnistää ensimmäisen energiahankkeensa Pohjois-Amerikassa