28.01.2016

 

Taaleritehdas Oyj:n nimi muuttuu tänään Taaleri Oyj:ksi. Samalla yrityksen ilme muuttuu, ja uudistuneet nettisivut avautuvat osoitteessa www.taaleri.com. Sijoittamisen verkkokauppa uusine tuotteineen avautuu helmikuussa. Uusien sijoitustuotteiden myötä Taaleri avaa uuden Säästäjä-asiakassegmentin.

”Pääviestimme ja intohimomme on ’Omistajuus kuuluu kaikille’. Kyseessä on yksi yhtiömme suurimpia muutoksia. Muutos rakentuu jo koeteltujen vahvuuksiemme päälle, mutta haluamme hahmottaa sijoitusmarkkinoita ja maailmaa myös aivan uudella tavalla. Toimialaa muokkaavat muun muassa digitalisaatio ja suorarahoitus, jotka tuovat pääomamarkkinoille kymmeniä tuhansia uusia asiakkaita. Haluamme kulkea toimialan kärjessä”, Taaleri Oyj:n toimitusjohtaja Juhani Elomaa sanoo.

Taaleri tuli markkinoille erilaiseksi varainhoitotaloksi syksyllä 2007 keskelle rahoitusalan suurta murrosta. Toimintaa ovat alusta lähtien ohjanneet rohkea oman tien kulkeminen sekä ennakkoluuloton uusien sijoitusmahdollisuuksien etsiminen asiakkaille.

”Olemme kasvaneet nopeasti ja toimintamme on laajentunut myös rahoituspalveluihin. Erikoisuutenamme ovat olleet pääomarahastot, joiden kautta yhdessä asiakkaidemme kanssa osallistumme suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Nyt tavoitteenamme on kasvattaa voimakkaasti asiakasmääräämme kotimaassa sekä kansainvälistyä asteittain.”

Verkkopalveluilla sijoittaminen jokaisen ulottuville

Taalerin asiakkuudenhoito on perustunut henkilökohtaiseen palveluun, mikä on rajannut Taalerin sijoitustuotteet ainoastaan asiakassegmentteihin, joissa sijoitusvarallisuus on merkittävä. Helmikuussa avattavan Taalerin verkkokaupan kautta pääsee pääomamarkkinoille jo sadan euron sijoituksella.

”Taaleri Kaupan kautta myytävien yhdistelmärahastojen avulla kuka tahansa täysi-ikäinen voi päästä omistamaan rahastoja ja sijoituskohteita, joihin muuten pääsisi käsiksi ainoastaan isolla rahalla. Siksi haluamme arpoa sadalle onnekkaalle satasen sijoituksen, jotta he havaitsevat, kuinka helppoa sijoittaminen on. Näin pystymme tarjoamaan omistajuutta ja vaurautta mahdollisimman monelle”, Elomaa kuvailee.

Verkkokaupassa merkittävät yhdistelmärahasto-osuudet on luokiteltu sen mukaan, millaista tuottoa sijoittaja tavoittelee ja millaista riskiä hän on valmis kantamaan. Yhdistelmärahastot ovat Taaleri Rohkea Omistaja, Taaleri Maltillinen Omistaja ja Taaleri Varovainen Omistaja. Taalerin verkkosivustolla oleva sijoittajatesti auttaa arvioimaan, mikä sijoitustapa sopii itselle parhaiten.

Yhdistelmärahastojen riskisyys ja tuotto-odotus määräytyvät sen mukaan, miten ne painottuvat korko- ja osakerahastoihin. Painotus osakerahastoihin lisää riskiä, mutta nostaa myös tuotto-odotuksia. Kaikkiin Taalerin uusiin yhdistelmärahastoihin on suunniteltu 10–20 prosentin osuus myös Taalerin pääomarahastoja. Pääomarahastosijoitukset ovat normaalisti mahdollisia vain suursijoittajille.

”Taalerin pääomarahastot sijoittavat pääosin suomalaiseen yhteiskuntaan, kuten uusiutuvaan energiaan, yritystoimintaan sekä metsään ja kiinteistöihin. Haluamme näin monipuolistaa suomalaista sijoittamista. Yhdistelmärahastoissa pidämme sijoittajan kulut mahdollisimman alhaalla välttämällä päällekkäisyyksiä hallinnointipalkkioissa.”

Verkkopalveluiden uudistamisen yhteydessä sijoitusten raportointia on muutettu aiempaa selkeämmäksi ja helppokäyttöisemmäksi. Taalerin siirtymistä Helsingin pörssin päälistalle puolestaan ennakoidaan uudistuneella sijoittajasivustolla. Taalerin uutta sivustoa palveluineen voi hyödyntää erilaisilla päätelaitteilla, joiden mukaan sivusto mukautuu automaattisesti.

Osakesarjat yhdistyvät

Taaleri Oyj:n kaksi osakesarjaa yhdistyy. Aiemmin Taalerin osakkeista noin puolet on ollut listaamattomia A-sarjan osakkeita ja noin puolet B-sarjan osakkeita, jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla. Yhdistämisen jälkeen Taaleri Oyj:n osakkeita on kaupankäynnin kohteena runsaat 28 miljoonaa osaketta eli kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Kaupankäynti yhdistyneen osakesarjan osakkeilla alkaa huomenna 29.1.2016. Uusi kaupankäyntitunnus on TAALA. Taaleri Oyj on ilmoittanut hakeutuvansa Helsingin Pörssin päälistalle vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Uusi nimi, uusi kuosi

Osana yritysilmeen muutosta yrityksen vanha nimi Taaleritehdas Oyj muuttuu tästä päivästä alkaen Taaleri Oyj:ksi. Nimenmuutos heijastuu myös tytäryhtiöiden nimiin, jotka ovat nyt Taaleri Varainhoito Oy, Taaleri Pääomarahastot Oy, Taaleri Rahastoyhtiö Oy ja Taaleri Sijoitus Oy.

”Tässä yhteydessä on myös oikea aika uudistaa yritysilmeemme ja liikemerkkimme. Ne muuttuvat nyt raikkaan moderneiksi kantaen samalla mukanaan perintöämme. Uudessa liikemerkissä on tyylitelty tehdas ja tuttu, alan käytänteistä erottuva lämmin värimaailma”, Taalerin markkinointijohtaja Kati Lehesmaa kertoo.

Taalerin uusi slogan eli brändilupaus on ”Elämä on rikkaus”. Se heijastaa yrityksen perusajatusta sijoittamisen ja omistamisen sekä yrittäjyyden ja vaurauden moninaisuudesta ja laajasta kontaktipinnasta.

”Meidän taalerilaisten mielestä elämä on rikkaus. Siksi se on myös asiakaslupauksemme. Näemme rikkauden käsitteen laajasti. Se on muutakin kuin rahaa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että meidän kanssa elämä on yhteinen matka, jota kuljemme asiakkaan kanssa. Teemme kaikkemme asiakkaan varallisuuden turvaamisessa ja kasvattamisessa, meillä on halua ja kykyä tehdä päätöksiä, jotka palvelevat asiakkaan etua”, Lehesmaa määrittelee.

Taalerin yhteistyökumppaneina brändiuudistuksessa on ollut markkinointiviestintätoimisto Superson. Verkkosivustouudistuksessa on kumppanina ollut digitaalisen suunnittelun toimisto Luxus, verkkokaupan osalta Luxuksen lisäksi myös Vincit sekä sijoittajasivuston osalta Investis ja Nasdaq.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätiedot:
Kati Lehesmaa, markkinointijohtaja, puh. 050 598 4650

 

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssitalo, jonka emoyhtiö on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle. Taaleri tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleri-konserni koostuu emoyhtiö Taaleri Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Sijoitus Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Konsernissa on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.

Taalerilla oli kesäkuun 2015 lopussa hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 300. Koko ryhmällä on suoraan ja välillisesti noin 30 000 asiakkuutta. Taaleri Oyj:llä on 1 700 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

 Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: 

www.Taaleri.com
www.fellowfinance.fi

 

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleritehdas muuttuu Taaleriksi ja osakesarjat yhdistyvät
Seuraava
HJK ja Taaleri tähtäävät yhdessä maailmalle